Itsenäisyyspäivän juhla Soinissa

0
Muistomerkki sankarihautausmaalla Soinissa (kuva Ahti Aho)

Aamulla Soinin Yrittäjät sytyttivät kynttilät sankarihaudoille. Jumalanpalveluksen jälkeen oli vuorossa reserviläisten johdolla käynti sankarihaudalla ja seppeleen lasku.

Reserviläiset vartiossa

Varsinainen pääjuhla on seurakuntatalolla ja sen avasi seurakunnan tervehdyksellä pastori Hannu Lehtonen. Tilaisuuden musiikista vastasi Leena Saunanen, laulu ja Hanne-Mari Karjalainen, piano.

Professori Anssi Lassila

Juhlapuheen piti arkkitehti, professori Anssi Lassila. Hän totesi, että viime vuosikymmenten kehitys on ollut nopeaa. Hän itse sanoi olevansa ns. pullamössösukupolvea, jolla on ollut kaikkea, ehkä liikaakin ja esim. koulutuksen arvoa ei aluksi ymmärtänyt. Muutama viisas opettaja ja läheisten tuki on kuitenkin vienyt eteenpäin.

Tällä hetkellä on suuria globaaleja ja paikallisia haasteita. Pikkukuntien väki vähenee ja ne palaavat 70-80 vuotta ajassa taaksepäin, kun palvelut keskittyvät. Miksi jotkut alueet, esim. Seinäjoki, kehittyvät? Sitä Anssi Lassila oli eilen miettinyt, kun oli tullut junalla Seinäjoelle ja kävellyt itse suunnittelemansa asemarakennuksen läpi.

Avaimet tulevaan kehitykseen pitää kuitenkin löytää. Anssi Lassila uskoo, että myös pienet kunnat pärjäävät jatkossa mm.omavaraisuutensa ja luonnon ansiosta. Sitä kohti, löytämisen iloa!

Seuraavaksi jaettiin kaksi kulttuuuripalveluiden kunniakirjaa. Ensimmäisen sai Soinillinen tapahtuma. Soinillinen on tuonut vuosittain varsin korkeatasoisen tapahtumaviikonlopun Soiniin. Kunniakirjan vastaanotti Joona Holma. Toinen kunniakirja annettiin Evelle ja Ossille. Tänä vuonna Ossi Mäki-Reini on palkittu gospel musiikin Vuoden musiikintekijänä ja Vuoden biisinä on palkittu Even ja Ossin kappale Sielläkin.

Markku Keski-Mäenpää

Tämän vuoden kulttuuripalkinto myönnettiin Markku Keski-Mäenpäälle. Hän on monipuolinen muusikko ja erityislahjakkuutena erilaisten soitinten ja sävellysten osaaminen. Hän esiintyy monissa eri kokoonpanoissa. Soinilaisten muusikoiden illan housebändin ohjauksesta hän on vastannut alusta asti ja viime kesänä hän veti Karstulassa Irwin musikaalin bändiä. Markku Keski-Mäenpää on vetänyt myös bändileirejä.

Itsenäisyyspäivän juhla päättyi yhdessä laulettuun Maamme lauluun.



 

JÄTÄ KOMMENTTI