kesävirratsoi_2023
Virrat kaupunki_06_2023
Perjantai 2.6.2023 | Venla
Kilpailun järjestää Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri yhteistyössä Järviseudun ympäristöyhdistys Kotikontu ry:n kanssa. Kilpailun aiheena ja tarkoituksena on kuvata joko maisemakuvia tai eläinkuvia Lappajärvellä, Euroopan suurimman kraatterijärven rannoilla. Etelä-Pohjanmaan maakuntajärven Lappajärven koillissektoriin ollaan kaavoittamassa Lappajärven kunnan toimesta massiivista teollista tuulivoima-aluetta Iso-Saapasnevalle, jossa on tavattu myös monia uhanalaisia...
Järvi-Pohjanmaan maaseututoimi järjesti kevättalvella alueensa viljelijöille 15 keskustelutilaisuutta. Tilaisuuksien tarkoituksena oli saada ideoita keinoista, millä pystytään kehittämään alueemme maataloustuotantoa ja parantamaan sen kannattavuutta. Tilusjärjestelyt tulivat esille kaikissa keskustelutilaisuuksissa. Asian eteenpäin viemiseksi järjestettiin tiedotustilaisuus Alajärven ja Vimpelin viljelijöille 12.6. Lakeavaarassa. Tilaisuudessa oli paikalla noin 20...
Viinimyymälä_aukiolo_22-23
Soini on niitä paikkakuntia, jonka kadut vilkastuvat huimasti kesäisin. Yli puolen tuhannen vapaa-ajan asunnon käyttäjät saapuvat nauttimaan kuvankauniista Soinista ja sen palveluista. ”Soinin kunta kokee erittäin tärkeänä osana Soinia kesäasukkaat, entiset soinilaiset ja muutkin alueella viihtyvät. Loma-asunnon omistajat ovat tehneet kadehdittavan hyvän valinnan oman mökin...
ANKKURIT -KITEE   1-0 (3-3, 6-4) Alajärven Ankkurit pelasi edellisestä kamppailusta heti perään tiistai kierroksen ottelun kotiareenallaan Kitrolla. Vastassa oli, värikkään pelinjohtajan ja Imatran Palloveikkojen 80-luvun menestysaikojen taitavana pelaajapersoonana tunnetun Raimo Braggen joukkue, Kiteen Pallo. Juuri se sama joukkue, joka kylvetti vain reilu viikko sitten "kadoksissa olleen"...
S-market_Soini160620_vaihto050521
Kunnanhallitus 17.6.2019 päätökset Kunnanhallitus hyväksyi tarkennuksen kunnan ja Metsätyö Esko Laitila Oy:n väliseen teollisuustilan vuokrasopimukseen ns. Kalusteen hallista. Vuokrattava tila n. 150 m2. Yhdelle rivitaloasunnonostajalle myönnettiin asunnon ostajan tukea 2360 e. Kunnanhallitus hyväksyi kunnan ja Joka-Talo Oy:n/perustettavan asunto-osakeyhtiön lukuun välisen kauppakirjan. Kyse on Lauttosen alueelle todennäköisesti käynnistyvän...
Anni Viitasaari näyttelyavaus
Alajärven kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 17.6. seuraavasti: HENKILÖSTÖJAOSTON VALINTA KAHDEN VUODEN TOIMIKAUDEKSI Kaupunginvaltuuston 10.12.2018 §:n 153 kohdalla hyväksymän hallintosäännön mukaan kaupunginhallitus valitsee viisi (5) jäsentä kaupunginhallituksen henkilöstöjaostoon. Kaupunginhallitus valitsee henkilöstöjaoston jäsenten keskuudesta jaoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Henkilöstöjaoston jäsenten tulee olla kaupunginhallituksen varsinaisia tai...
-mainos-
MikkoPaavola_reliefi
Kesäkuu_1_ 2023
-mainos-
Soinillinen festari 2023
Merkonomi_tredu
- Mainos -
Pikasuutari_lomalla

Sää

Jyväskylä
pilvinen
6.4 ° C
6.6 °
5.1 °
86%
5.1kmh
98%
la
12 °
su
8 °
ma
18 °
ti
17 °
ke
14 °
-mainos-
rokotuslinkki_vaihto_060822
Ilmianna_rattijuoppo