Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain kaupungin galleria Virinässä voi tammikuun loppuun saakka nauttia Virtain Taideyhdistyksen Tammikuinen Taidesalaatti-näyttelystä.
Musteinen ja makua täynnä-alaviitettä käyttävässä näyttelyssä esillä on yhteensä 41 työtä. Mukana töillään on näyttelyssä 15 taiteilijaa. He ovat Kirsti Koivisto, Heimo Kaleva, Arja Järvensivu, Leena Vaara, Pekka Leinonen, Maria...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain kaupunginhallitus päätti maanantaina alue- ja kuntavaalien äänestyspaikoista. Yleisenä ennakko-äänestyspaikkana toimii kaupungin liikuntahalli.
Vaalipäivän äänestyspaikat ovat kaupungin liikuntahalli, Vaskiveden koulu, Liedenpohjan ryhmäperhepäiväkoti, Killinkosken työväentalo ja Kotalan koulu. Vaalien ulkomainonta sallitaan sitä varten osoitetuilla kahdella vaalimainospaikalla Virtain keskustassa, jotka sijaitsevat torilla ja Opistotalon läheisyydessä Virtaintiellä sekä...

Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain kirkkovaltuusto valitsi yksimielisesti tiistai-iltana Jukka Veijan uudelleen puheenjohtajaksi kaudelle 2025-2026.
Niin ikään varapuheenjohtajaksi valittiin uudelleen Sirpa Ilkka-Ahola. Uudelleen valinta linja toistui myös melkein kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan ja neuvoston jäsenten ja heidän henkilökohtaisten varajäsenten valinnassa, ainoa poikkeus oli, että Hannele Rantanen vaihtui kirkkoneuvoston varsinaiseksi jäseneksi ja Riitta...
Lappajärven kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 13.1.
Kunnanvaltuuston päätösten toimeenpano,
Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.
Maksumääräysten antajat, laskujen hyväksyjät ja laskujen asiatarkastajat
Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.
Valiokuntien ja viranhaltijapäätösten tiedottaminen/otto-oikeuden käyttö
Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.
Eepos-asiakaskyselyn tulokset vuodelta 2024
Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.
Koulusihteerin työsuhteen täyttäminen
Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.
Yhteyshenkilön nimeäminen Merenkurkun neuvostoon
Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.
Päätös kunnan...
Kuortaneen kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 13.1.
Kuortaneenjärven pohjoisosan osayleiskaavoitus, 2.osan ehdotuksen hyväksyminen
Valmistelija: Rakennustarkastaja Katja Karonen
Esittelijä: Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki
Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteiden mukaisesti Kuortaneenjärven pohjoisosan osayleiskaava, vaihe 2:n
Päätös: Asiasta käydyn keskustelun kuluessa Tauno Lampinen esitti rakennuspaikkaa tiloille 300-401-6-37 ja 300-401-6-39 perustuen kuntalaisten tasavertaiseen...


Poliisi tutkii Seinäjoella 13.1.2025 tapahtunutta epäiltyä vakavaa väkivaltarikosta tappona.
Poliisi sai tänä aamuna hätäkeskukselta ilmoituksen henkeen ja terveyteen kohdistuvasta tehtävästä Seinäjoella Marttilan alueella. Alkutietojen mukaan kyseessä oli lähisuhdeväkivaltatilanne, jonka seurauksena nainen menetti henkensä.
Poliisin tavoitti epäillyn tekopaikan läheisyydestä ja epäilty otettiin kiinni ilman vastarintaa.
-Tutkinta on varsin...