Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus /Töysä
”Onni onnettomuudessa ” - Näin todetaan vanhassa sananparressa! Ja tällä tavoin tapahtuu monta kertaa nykyaikanakin. Näin voidaan todeta, vaikka vaaratilanteita tapahtuu jokapäiväisessä, arkisessa elämässämme yhä enemmän!
-Työssä ja varsinkin liikenteessä, vaara vaani huomattavasti useammin kuin ennen. Tämä aiheutuu autojen määrän kasvusta ja...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virroilla keskiviikkoiltana järjestetyissä KSAT-kisoissa rikottiin runsaasti omia lajikohtaisia ennätyksiä runsaat 80 kappaletta.
Lisäksi tehtiin lukuisia kesän parhaita tuloksia. Virtain Urheilijoiden järjestämiin yleisurheilukisoihin osallistui yhteensä 74 kilpailijaa ja tehtiin 159 lajisuoritusta.
Sarjoja löytyi lapsista aikuisurheilijoihin. Lämmin ja aurinkoinen sää suosi kisatapahtumaa, joka ilmeisesti edesauttoi hyviin...

Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain kaupungin osalta katujen päällystäminen tältä kesältä on käynnistynyt.
Yhdyskuntatekniikan päällikkö Kimmo Jokinen kertoo, että urakoitsijan, Asfalttikallio Oy:n porukka on ruvennut töihin eilen maanantaina ja pinnan tekijät tulevat heti pohjaporukan perässä. -Hieman aikaisemmin on suoritettu tarvittavat jyrsinnät. Lisäksi päällystettävien kohteisiin on jo aiemmin...
Pentti Hautala / J-Pnews
ALAVUS / TÖYSÄ
Laavuja on rakennettu menneinä vuosina monia eri kuntiin ja kyliin. Sekä maaseutukylissä omille maille ja piha-aluille. - Laavut ja niiden ohessa olevat nuotiopaikat ovatkin suosittuja lähiretkeilykohteita.
Laavuja on rakennettu paljon mm. eri retkeilyreittihankkeiden yhteydessä ja yhteiskunnan rahoituksella.
Usean paljon rahavaroja ja...
Kesäsoinilaisen valokuvakilpailun vastausaika päättyi kesäkuun lopussa. Vastauksia tuli 29 kpl, joista 13 oli oikein.
50 euron lahjakortti arvottiin oikein vastanneiden kesken ja voitto meni Tuomas Suomiselle.
Oikeat vastaukset olivat:
1. Roskakatos kunnantalon pihassa
2. Lauttonen
3. Kuntalantuvat rivitalon pääty
4. Kohiwoodin alue
5. Alasen avanto
6. Nälkävuosien muistomerkki
7. Vuorenmaa
8. Kunnantalon takaosa urheilukentän...
TÄLLÄINEN RAHASTUS KALASTELU LIIKKUU UUTENA SÄHKÖPOSTEISSA!ä
Nämä huijauspostit alkava olla jo jokapäiväisiä. Ja ne alkavat olla myöskin huomattavan aidon oloisia kaiklta osin
Sähkpostin lähettäjän tietoja tutkiessa (Tässä tapauksessa "poliisi.fi" osoitetunnuksen alta paljastuu täysin rikollinen lähetys joka alkaa poliisi.fii














