Alavuden kaupunki kesä_2025
Perjantai 12.9.2025 | Valma, Vilja

Muut

Juha Viitasaari Selviävätkö alueemme kaikki kunnat tulevan kiinteistömylläkän vaikutuksista? Sosiaali- ja terveydenhuollon käsittämättömän suuri kiinteistömassa siirtyi hyvinvointialueiden käyttöön sote-uudistuksen myötä vuokramallilla, jossa määräaika tulee vastaan vuoden 2025 lopussa. Sen myötä 70-80 % kiinteistön hallinnointi muuttuu, jälleen. Tähän liittyvät ratkaisut vaikuttavat niin hyvinvointialueeseen kuin etenkin kuntiin. Sote- kiinteistöjen...
Oksana Shulga  on syntynyt Venäjällä ja muutti vuosi sitten yhdessä perheensä kanssa Suomeen. Taiteilija  opettaa, tekee tilaustöitä, maalaa ja piirtää mm. kirjojen kuvituksia. Koulutukseltaan Oksana  on tekstiilitaiteilija. Hän opiskeli Moskovan valtion tekstiiliyliopistossa ja on ollut työharjoittelussa Repinin mukaan nimetyssä Keisarillisessa taideakatemiassa Pietarissa. Taiteilija vieraili hiljattain Norjan pohjoisosassa sijaitsevassa...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, jossa tutkittiin kansanedustaja Juha Mäenpään pääsyn estämistä Provinssi-festivaalille 1.7.2023. Tapauksen esitutkinta on valmistunut ja siirretty syyteharkintaan. Tapaus liittyy tilanteeseen, jossa festivaalin järjestäjät estivät Juha Mäenpään pääsyn tapahtumaan, vaikka hänet oli kutsuttu VIP-vieraaksi. Järjestäjät perustelivat päätöstä sillä, että Mäenpään lehdessä julkaisemat...
Lappajärven kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 20.1. Vuokrasopimus Lappajärven kunta/ Lappajärven Kesäteatteri Oy, Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen. Vuokrasopimus Lappajärven kunta/Daniel's Grillbar Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen. Alue-ja kuntavaalien vaalipäivän äänestyspaikka ja ennakkoäänestyspaikka Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen. Ohjausryhmän täydentäminen Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ottaa uutena asiana käsittelyyn Hotelli Kivitipun koordinoinnista nimetyn ohjausryhmän täydentämisen. Kunnanhallitus on kokouksessaan 2.12.2024 §...
OP Kodin isännöintiliiketoiminta on siirtynyt vuoden 2025 alusta Pohjois- Hämeen Isännöinti Oy:lle. Henkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä liike- toiminnan mukana ja isännöitävien yhtiöiden osalta sopimukset jatkuvat ennallaan. OP Koti Järviseutu-Suomenselkä Oy LKV, on isännöinyt kohteita Alajärvellä Alavudella ja Ähtärissä yhteensä viiden isännöitsijän ja yhden kirjanpitäjän voimin. Alavudella...
Alajärven kaupunginhallituksen eräitä päätöksiä kokokouksesta 20.1. SAATAVIEN POISTOT VUODELTA 2021 Kirjanpitolain mukaan kaupungin tileiltä on poistettava sellaiset saatavat, joiden perintätoimet eivät ole tuottaneet tulosta tai joiden periminen on niin epävarmaa, että niiden pitäminen kirjanpidossa aikaansaa virheellisen kuvan saatavien todellisesta määrästä. Saatavien kirjanpidollisesta poistoista huolimatta, niiden perintää jatketaan...
-mainos-
PT-matkat Virrat_Ruska- ja kotiseutumatka
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
15.5 ° C
16.2 °
15.5 °
82%
7.2kmh
0%
la
18 °
su
13 °
ma
15 °
ti
15 °
ke
13 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450