Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virtain kirkon 250- vuotisjuhlavuoteen kuuluva juhlanäyttely, Taide kirkossa- Kirkko taiteessa, on avattu Virtain kaupungin Galleria Virinässä. Joulukuun loppuun saakka esillä olevan näyttelyn ovat yhdessä pystyttäneet Virtain seurakunta ja Virtain Taideyhdistys.
Seurakunnan sometuottaja Anssi Nyman kertoo, että näyttelyn ideana, kuten nimikin kertoo, tuoda näytteille taidetta, joka...
Vimpelissä Tuomelantiellä sattui sunnuntaina iltapäivällä noin kello kolmen aikaan pienkuorma-auton ja henkilöauton kolari, joissa henkilöauton kuljettaja loukkaantui ja ensihoito toimitti hänet sairaalahoitoon.
Kuorma-autossa olleet kaksi henkilöä säästyivät vammoilta. Tie oli jonkin aikaa poikki onnettomuuden seurauksena.

Alavudella 9.-10.8.2025 järjestettävän valtakunnallisen Toivo Kuula –laulukilpailun videokarsintavaihe on suoritettu ja Toivo Kuula -laulukilpailun alkukilpailuun valittiin esikarsinnan perusteella 27 laulajaa.
Tuomariston puheenjohtaja Kirsi Tiihonen kiteyttää esikarsintavaiheen jälkeen: ”Arvioimme kokonaisuutta. Olen erittäin iloinen videokarsinnan laulajien korkeasta tasosta ja siitä, että Toivo Kuula -laulukilpailu herätti kiinnostusta myös...
Valkeisen Loma Ähtärissä, avaa joulukauden ja uuden salaperäisen Tonttupolun, sunnuntaina 8. joulukuuta klo 12-15.
Tapahtuma tarjoaa monipuolista ohjelmaa koko perheelle ja luo joulun taianomaisen tunnelman kaikille. Joulunavauksessa vierailee myös itse Joulupukki (klo 12:30-14), ja paikalla on toki myös ihka eläviä Joulupukin poroja, jotka tuovat mukanaan...
Aamulla Soinin Yrittäjät sytyttivät kynttilät sankarihaudoille. Jumalanpalveluksen jälkeen oli vuorossa reserviläisten johdolla käynti sankarihaudalla ja seppeleen lasku.
Varsinainen pääjuhla on seurakuntatalolla ja sen avasi seurakunnan tervehdyksellä pastori Hannu Lehtonen. Tilaisuuden musiikista vastasi Leena Saunanen, laulu ja Hanne-Mari Karjalainen, piano.
Juhlapuheen piti arkkitehti, professori Anssi Lassila. Hän...
Puolustusvaliokunnan puheenjohtajat Nato-parlamentaarikoiden kokoukseen Yhdysvaltoihin.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra (kok.) ja varapuheenjohtaja Mikko Savola (kesk.) matkustavat 9.–12.12. Yhdysvaltoihin Nato-parlamentaarikoiden transatlanttisen foorumin kokoukseen.
Foorumin ensimmäiset kaksi päivää pidetään Washingtonissa. Siellä foorumin aiheina ovat mm. Yhdysvaltain ulkopolitiikka vaalien jälkeen, Ukrainan sodan tilanne ja Venäjän uhka, Gazan ja muun...