Alavuden kaupunki_Toivo_Kuula_Laulukilpailu_2025
Sunnuntai 13.7.2025 | Joel, Ilari, Lari

Muut

Pentti Hautala Tämän vuosituhannen alussakin, vielä kesäisin ja varsinkin syksyllä, ennen talven tuloa putsattiin näköesteiksi kasvaneet risupöheiköt ja puut pois maanteiden läheisyydessä. Hommaa hoidettiin niin sanottuna työttömien työllistämistyönä. Tällaisesta toiminnasta oli monenlaista hyötyä. Näistä mainittakoon, että työtä vailla oleville järjestyi palkkatuloja ja samalla tekijä tunsi olevansa...
Pohjanmaan poliisi kertoi torstaina 17. lokakuuta viikonlopun maastoetsinnöistä Toholammilla, josta oli löydetty ihmisen käsivarsi. Etsinnöissä löytyi lisää ihmisen ruumiinosia iltapäivällä lauantaina 19. lokakuuta. Poliisilla ei ole toistaiseksi tiedossa, kuka vainaja on. Poliisi selvittää edelleen myös esimerkiksi kuolleen henkilön sukupuolta ja ikää. Poliisi ei ota tässä...
kesä_Virrat_soi_2025
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain Taideyhdistyksen juhlii 40- vuotistaivaltaan juhlanäyttelyn merkeissä Galleria Virinässä. Näyttelyyn voi tutustua lokakuun loppuun saakka. Näyttelyn juhlallisia avajaisia vietettiin keskiviikkoiltana kutsuvierasyleisön läsnä ollessa. Juhlan virallisen avauksen suoritti Virtain Taideyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Ylimys. - Virrat on taiteilijakaupunki. Jo 1800- luvulta lähtien, jolloin Torisevan polkuja kulki aikoinaan...
Eteläpohjalaisuuden teemat eivät näy alueen kulttuurimatkailussa. – Eteläpohjalaisen identiteetin ja imagon välillä ilmenee ristiriitaisuutta, joka on herättänyt painetta niiden väliselle uudelleenmäärittelylle, toteaa FM Rauni Rannanjärvi. Rannanjärvi on tehnyt aiheesta pro-gradu-tutkielman, jossa hän tarkastelee tämän ristiriitaisuuden vaikutuksia alueen omaleimaisen kulttuuriperinnön hyödyntämiseen ja ilmenemiseen maakunnan kulttuurimatkailussa. Rannanjärvi toteaa, että...
Sydänliitto kiittää sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosta siitä, että epäonnistunut esitys tupakkalain muuttamiseksi vedetään pois eduskunnasta ja tilalle valmistellaan uusi lakiehdotus. Sydänliitto kannustaa hallitusta kieltämään uudessa lakiesityksessään kaikki makuaineet nikotiinipusseista. Eduskunnan jo hyväksymässä nikotiinipusseja koskevassa laissa hyväksyttyjä makuja olisivat olleet minttu, mentoli, puu, rosmariini, tee ja inkivääri....
Kesänäyttely 2025 “LUMO
Aisapari järjesti yhteistyökumppaneilla ja hanketoteuttajille 10. lokakuuta Vaikuttavaa tekemistä! -tapahtuman Vanhan Paukun Kulttuurikeskuksessa Lapualla. Aamupäivän hankevetäjien tapaamisessa Härmä-Seuran puheenjohtaja Risto Kleimola kertoi Härmän käräjätalon mittavasta kunnostushankkeesta sekä siitä, kuinka aktiiviseen käyttöön talo on kunnostettuna päässyt. - Tuntuu siltä, että taloa ei ole turhaan kunnostettu. Alahärmässä ei...
-mainos-
Yleismainos2020
-mainos-
Pikasuutari lomalla 1906-0308_2025
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
27.2 ° C
28.2 °
27.2 °
73%
3.1kmh
0%
ma
30 °
ti
28 °
ke
29 °
to
28 °
pe
26 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450