Ankkurit saa kaksi kovanluokan vahvistusta kaudelle 2025
Kotiuttajajokeri Markus Hallasuo siirtyy Ankkureihin kahden vuoden sopimuksella.
Kotiuttajajokeri Markus Hallasuo on tehnyt pelaajasopimuksen Ankkurien kanssa, mikä kattaa kaksi seuraavaa kautta. Nurmon Jymyn kasvatti Hallasuo on tuttu mies Ankkureille, sillä hän pelasi kaudella 2019 Superpesistä sinikeltaisissa. Hallasuo on lyönyt...
Alavuden Sillitiellä tapahtui sunnuntaina tasoristeysonnettomuus, jossa henkilöauto ja kiskobussi törmäsivät.
Pelastuslaitos sai hälytyksen raideliikenneonnettomuudesta hieman ennen puoli kuutta.
Päivystävä palomestari Santtu Lahma Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kertoi hälytyksen tulleen puoli kuuden aikaan, jolloin vartioimattomassa tasoristeyksessä kiskobussi ja henkiolöauto olivat törmänneet. Auton kuljettaja loukkaantui ja hänet toimitettiin sairaalahoitoon. Auto...

Kansanedustaja Sanna Antikainen (PS) ottaa kantaa Iltalehden kolumniin, joka julkaistiin tällä viikolla. Antikaisen mukaan Iltalehti toistelee Kremlin mantroja toimittaja Mikael Shepelenkon kynäilemänä aikana, jolloin Venäjä käy aggressiivista hyökkäyssotaa pienempää naapuriaan vastaan, uhkailee naapureitaan ja rakentaa Suomelle pahan valtion roolia propagandansa kautta. Tällä tavalla Venäjä pohjustaa...
Kepu kirittää kännykkäkieltoa oppositiossa, ei edistänyt hallituksessa
Kännyköiden käyttö kouluissa on ollut oppimisen ja opettamisen riesa jo pitkän aikaan. Olen tästä ongelmasta paasannut kyllästymiseen saakka, ja nyt vihdoin tämä hallitus tarttuu härkää sarvista. Hallitus säätää vielä tänä vuonna lain, jolla voidaan rajoittaa kännykän käyttöä kouluissa....
4H Marja-asemat Evijärvellä ja Alajärven Lehtimäellä aukeavat torstaina 29.8.2024
Alajärven ja Evijärven 4H-yhdistysten marja-asemat vastaanottavat perkaamatonta puolukkaa maanantaisin ja torstaisin 29.8. alkaen. Lehtimäellä marja-asema on auki klo 14.00-16.00 ja Evijärvellä klo 15.00-17.00. Marja-asemat sijaitsevat tutuissa paikoissa, Lehtimäellä Kirkonkyläntie 297 (entisen Kesäniemi-kaupan piha) ja Evijärvellä Kaustisentie...

Koronatehosterokotuksien ajanvaraus 80 vuotta täyttäneille aukeaa 21. elokuuta
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue tarjoaa maksuttomia koronarokotteen tehosteannoksia Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suosituksen mukaisesti iäkkäille ja muille riskiryhmille. Hoivakodeissa ja järjestetyssä kotihoidossa olevien ikäihmisten koronarokotukset on aloitettu elokuussa. Ajanvaraus 80 vuotta täyttäneiden rokotuksiin avautuu 21. elokuuta.
Elo-syyskuun aikana tarjotaan...