Valoa ja varjoja-tapahtuma_Alavus
Ähtäri Zoo_Syksy2023
Maanantai 25.9.2023 | Kullervo

Muut

HSS Media Oy:n ja Ilkka-Yhtymän painoyhtiön I-print Oy:n välinen pitkäaikainen painosopimus päättyy. HSS Media on ruotsinkielinen media-alan yritys, joka julkaisee neljää Suomen länsiran-nikon johtavaa sanomalehteä. Kolme niistä; Vasabladet, Österbottens Tidning ja Syd-Österbottens Tidning julkaistaan ruotsiksi, ja Pietarsaaren Sanomat suomeksi. Kokonaispainos on noin 50 000 lehteä. Kaikki em. lehdet...
Ollaanpa tarkempia kun silmäillään iltojen ja yön pimeyttä, sillä varkaat ovat aloittaneet jo jonkin aikaa sitten oman "työnsä". Homman tekee mielenkiintoiseksi myös se, että EU:n myötä maassamme liikuskelee vapaasti mm. varastelemassa, suomen- ja sen sukulaiskielisten lisäksi, kasvavassa määrin aivan jotain muuta kieltä puhuvia ammattivarkaita. Nyt kun...
Perhon Möttösen kyläkoulua käyvät 121 oppilasta ovat saamassa kokonaan uuden koulurakennuksen. Möttösen kaksiosaisen koulurakennuksen myöhemmin rakennettu osa on niin huonokuntoinen, settä sen peruskorjaaminen tulee suunnittelutoimikunnan teettämän selvityksen mukaan kalliimmaksi kuin kokonaan uuden rakentaminen. 1913 valmistunut vanha koulurakennus aijotaan kuitenkin säilyttää ja peruskorjata. Perhon kunta on valmis...
Vimpelin perusturva ryhtyy valmistelemaan talousarviota ensi vuodelle pohjanaan arkkitehti Seppo Tuomisalon tekemä suunnitelma. Remontti ja lisärakentaminen tultaisiin aloittamaan nykyisen terveyskeskuksen laajennusosan ja Pienkoti Niikoolin väliin sijoittuvalta osalta vuonna 2010. Järviseudun Sairaalan peruskorjaushanke ja ja muut peruskorjausesitykset jäävät vielä odottamaan ratkaisua.
S-market_Soini160620_vaihto050521
Omakotirakentamisen aloittaminen nyt tai ensi vuoden aikana on Soinissa edullisinta kuin koskaan. Kunnan  kaavatonttien 1-2 euron neliöhinnat ovat tunnetusti valtakunnan huokeimpia. Päällä mahdollisiseti oleva puusto sisältyy myöskin aina samaan hintaan. Nyt kunta on lisäksi lupautunut tukemaan rakentamaan ryhtyviä maksamalla tontille tulevan vesi-ja viemäriliittymämaksun kokonaan. Inveistointitukea saavat...
Vanhustenviikko-tapahtuma 2023
Vesi- ja laserleikkausalalla toimiva Ateno Oy Evijärveltä on hankkinut uuden, noin puolen miljoonan euron arvoisen koneen, ja tarvitsee hankkeelleen uutta lisätilaa. Evijärven kunnanvaltuusto hyväksyi Ateno Oy:ltä tulleen tarjouksen kunnan tontista ja hallitilasta vesi-,sähkö- ja viemäriliittymineen. Tila on ollut vuokrattuna Atenolle  jo kohta kymmenen vuotta. Kauppasummaksi tuli tarjottu...
-mainos-
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
Poliisi_korttikampanja
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
ajoittaisia pilviä
14.7 ° C
15.2 °
14.4 °
77%
4.6kmh
40%
ti
15 °
ke
15 °
to
14 °
pe
15 °
la
12 °
-mainos-
rokotuslinkki_vaihto_060822
Ilmianna_rattijuoppo