Alavus Yritysmarkkinat 7-10-2023
Ähtäri Zoo_Syksy2023
Perjantai 22.9.2023 | Mauri
Markuksen evankeliumi -kirkkodraaman esitys Soinin kirkossa to 8.11. klo 18.30 on jouduttu perumaan sairastapauksen vuoksi. Pahoittelut tästä. Ensi keväänä on mahdollisesti uusi esityspäivä.
Oletko kaivannut hiljaisuutta, lepoa ja virkistäytymistä. Tule viettämään viikonloppua Alajärven seurakunnan Suvirannan leirikeskuksen luonnonkauniiseen ympäristöön. Ohjelmaan kuuluu lepoa, ulkoilua, yhteiset rukoushetket, ruokailut ja messu. Suomalaisessa elämänmuodossa hiljaisuudella oli oma paikkansa. Hiljentyminen sunnuntaisin ja pyhäpäivien yhteydessä oli vielä muutama vuosikymmen sitten itsestään selvää ja osa kristillistä perintöämme. Nykyisessä...
Perjantaina 9.11. Klo 18-20.15 Järjestetään seurakunnassa lasten/varhaisnuorten tapahtuman Donkkis Big Night -illan 30. kerta. Tapahtumia on pidetty tammikuusta 2011 alkaen 4 kertaa vuodessa. Soini Mission yhteydessä lokakuussa 2013 paikalla oli mm. suosittu gospel-muusikko Pekka Simojoki ja n 135 lasta. Ilta sisältää erilaista alakouluikäisiä lapsia...
Tiina Akomeah Nyt kannattaa ottaa vastuuta ja äänestää seurakuntavaaleissa. Meidän kirkko -teema antaa mahdollisuuden katsoa tämän päivän kirkon toimintaa ja sitä, miltä se näyttää tulevaisuudessa. Tulevaisuuteen ennen kaikkea voivat tähyillä nyt jo äänioikeutetut 16-vuotiaat nuoret. Heitä odotetaan vaaliuurnalle edellisvaaleja enemmän. Ennakkoäänestykseen kannattaa varautua tarvittaessa todistamaan henkilöllisyytensä....
S-market_Soini160620_vaihto050521
Alajärven Helluntaiseurakunnalla on monta syytä juhlistaa seurakunnan kahdeksaakymmentä toiminnan vuotta. Alajärven Siion ry:n ja helluntaiseurakunnan perustamisen ensimmäiset sanat lausuttiin 2. päivä tammikuuta 1938. Ja ensimmäinen rukoushuone valmistui Alajärvelle nykyiselle paikalleen 1955. Seurakunnan kasvaessa aloitettiin vuonna 1978 rakentamaan samalle paikalle kokonaan uuttaa isompaa ja monitoiminnallisempaa...
Vanhustenviikko-tapahtuma 2023
Messua ja jäähyväisiä Alajärvellä Tiina Akomeah Sunnuntaina 21.10. Messussa Alajärven Gabrielin kirkossa klo 10 saarnaa kirkkoherra Ari Auranen. Musiikissa palvelee Raavaat miehet kirkossa ja kirkkokahveilla Kirkkokuoro, johtaa kanttori Ismo Pitkänen. Kyseiseen messuun mukaan kutsutaan myös kaikki vuoden 2018 "Minun kirkkoni" -seurakuntavaaliehdokkaat. Messun jälkeen vietetään juhlahetki seurakuntatalolla ja...
-mainos-
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
Poliisi_korttikampanja
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
vähän pilviä
17.1 ° C
17.9 °
16.9 °
83%
5.1kmh
20%
la
18 °
su
15 °
ma
14 °
ti
15 °
ke
14 °
-mainos-
rokotuslinkki_vaihto_060822
Ilmianna_rattijuoppo