Nuoret iltamessussa Soinissa
Syyskauden ensimmäinen iltamessu Soinin kirkossa on torstaina 11.10. klo 19. Tällä kertaa messua ovat järjestämässä nuoret.
Iltamessussa on paljon musiikkia, rukousta, Raamatun tekstejä ja ehtoollinen lyhyemmän kaavan mukaan. Esirukous muodostuu rukouspöytien lapuille kirjoitetuista aiheista. Yhteislaulut lauletaan uusimmasta virsikirja lisävihkosta, jota samalla tehdään tutuksi....
Jouko Siirilä
ALAVUS
Alavuden seurakunnassa vietettiin viime sunnuntaina Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakunnissa etenkin Lapuan hiippakunnassa, Seinäjoen ja Jyväskylän ympäristössä suorastaan kansanliikkeeksi muodostunutta Jaetut eväät -teemasunnuntaita. Vastaaviaan on järjestetty viiden vuoden aikana paikallisesti ja hiippakuntatasolla myös Oulun seudulla. Ideasta on otettu nyt myös koppi pääkaupunkiseudulla. Katso myös...