OP_Alajärvi_Joulutervehdys 2023
Ähtäri ZOO_joulu23
Lauantai 9.12.2023 | Anna, Anne, Anni, Anu, Anneli, Annika, Annikki, Annukka
Vaalit näkyivät jälleen Soinin katukuvassa. Eilen vaalikiertueellaan Soiniin pysähtyi Janne Sankelo yhdessä vaalipäällikkönsä Veli-Matti Lillbackan kanssa. Esitimme hänelle muutaman kysymyksen koskien vaaleja ja tunnelmia Suomessa yleisesti. 1. Kuinka aktiivisesti olet kampanjoinut ? - Jäin töistäni  energiateollisuuden palveluksessa kesälomalle. Käyn päätoimisesti kampanjaa vaalipäivään asti. Nyt on täysi...
Jouko Siirilä/J-Pnews Kuusiolinna Terveys  Oy on  laajentamassa merkittävästi mahdollisuutta sähköiseen asiointiin vaikkapa kotitietokoneelta käsin. Myös monet sosiaalipuolen palvelut ovat olleet käytettävissä helmikuun lopulta alkaen osoitteessa www.hyvis.fi.  - Sähköinen asiointi on ollut mahdollista jossain määrin jo parin vuoden ajan. Sosiaalipalvelut tulivat mukaan 22. helmikuuta tänä vuonna. Sähköisen...
S-market_Soini_Joulu1
Eilen, lauantaina, vastikään vihityllä Kuninkaantuvalla Soinissa, järjestettiin hieno runomatinea. Tapahtumassa esitettiin Yrjö Jylhän, Einari Vuorelan, Lauri Räisäsen ja Jaana Laakson runoja. Tilaisuuden aluksi Soini Seuran puheenjohtaja Lasse Autio kertoi taustoja runoille. Etenkin Yrjö Jylhä oli huomion keskiössä ja teemana tässä onnistuneessa runotapahtumassa, josta yleisökin piti,...
Lauantaina 23.3 on Soinissa hyvä mahdollisuus yhdistää päiväkahvit viihteelliseen puhallinkonserttiin ja Kuninkaantuvan näyttelyihin, sillä Soinin Soittokunta ja Alavuden Puhallinorkesteri pitävät puolen tunnin konsertin kevään kunniaksi kello 14. Molempien orkestereiden kapellimestari Hannu Antila on sovittanut konserttia varten mm. J. Karjalaisen Villejä lupiineja, Sauli Lehtosen tunnetuksi tekemän...
Viinimyymälä_aukiolo_22-23
Jouko Siirilä/JPnews Ruskeakarhujen riehapäivä Ähtärin eläinpuistossa sattui tänä talvena maaliskuun kolmanteen viikonvaihteeseen. Eläinpuiston viisi karhua päästettiin ulos pesistään talvihorroksensa jälkeen lauantaina niin kolmoset Kasper, Jesper ja Joonatan, kuin niiden äiti ja isovelikin. Yleisöä oli ilmaantunut kahden betoniseinäisen karhuaitauksen katselutasanteille kymmenittäin todistamaan ovien aukenemista ja karhujen reagointia...
KyKy-TUTO 101223
 Soini aloittaa matkan kohti eduskuntavaaleja natevalla vaaliteemaisella viikonvaihteella 22.3.–24.3. Viikonlopun aikana on mahdollisuus kuulla lähialueen kansanedustajaehdokkaiden vaaliteemoja ja kertoa myös heille kuulumisia. Perjantaina teemana on maaseudun elinvoimaisuuden vahvistaminen ja väestön vähenemisen pysäyttäminen. Tilaisuus alkaa vuonna 2018 syntyneiden soinilaisten vauvalahjojen jaolla klo 16.30. Kahvitarjoilu aloitetaan jo...
-mainos-
Digi-terveysasema 281123
-mainos-
Poliisi_korttikampanja
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
pilvinen
-12.3 ° C
-12.3 °
-12.8 °
89%
3.6kmh
100%
su
-9 °
ma
-11 °
ti
-6 °
ke
-7 °
to
-18 °
-mainos-
Pikasuutari_paikalla