Toimitus -
0
Soinin kunnassa tehdään ripeä kouluverkkoselvitys helmikuun loppuun mennessä.
Kouluverkkoselvitys liittyy Soinin ensi vuoden talousarvioon, joka hyväksyttiin hyvin pienin säädöin maanantai-iltana.
Muutokset koskivat joitain määrärahaosuuksia.
Useissa keskustelujen puheenvuoroisssa sivuttiin kunnan taloutta ja sen kuntoonsaattamista.
Lähtökohtana on pitää Soini jatkossakin omana itsenäisenä kuntana.
Loppuviikosta 18.12. perjantaina lähetyksensä aloittava uusi mainosrahoitteinen kotimainen televisiokanava SuomiTV aikoo ottaa osan markkinoista perhearvoilla, omilla uutisilla ja teräväpiirtokuvalla.
Lähivuosien tavoite on lohkaista mainoskakusta kymmenen prosentin siivu.
Vaikka kilpailu on kovaa televisiobisneksessä, uskoo uuden kanavan johto mahdollisuuksiin kilpailla MTV3:n ja Nelosen kanssa.
Maksuton SuomiTV profiloituu ennen muuta...
Joulua edeltävä viikko alkaa meteorologien ennusteiden mukaan koko maassa kovilla pakkasilla.
Maan pohjoisosissa pakkanen kiristyy liki 30 asteeseen, ja etelässäkin saa varautua jopa 20 asteen pakkaseen.
Ilmatieteen laitos lupaa alkuviikoksi poutaa koko maahan. Lumikuuroja on luvassa Pohjanlahden rannikolle ja viikon keskivaiheilla lunta voi sataa heikosti myös...
Pankkien konttorit pysyvät kiinni tänään, huomenna ja ylihuomenna.
Kolmipäiväisen lakon syynä on kiista pankkitoimihenkilöiden uusista palkankorotuksista.
Käteisautomaatit toimivat normaalisti, mutta yksittäisissä automaateissa voi esiintyä häiriöitä.
Verkkopankkien palveluissa voi olla vaihteluita pankeittain, ja niissä voi esiintyä viiveitä tai muita häiriöitä.
Pankeista kerrotaan, että kaikenlaisten häiriöiden korjaaminen voi lakon aikana...

Joulukauppa on kuluneena viikonloppuna lähtenyt odotettua suurempaan kasvuun.
Suurimpien kaupparyhmien arvion mukaan liikevaihto on viikonlopun aikana kasvanut 5-10 prosenttia viime vuoden vastaavaan viikonloppuun verrattuna.
Viikonlopun aikana kauppansa tekivät perinteiset lahjat: lelut, yöasut ja kosmetiikka.
Vielä kuun alkupuolella kaupoissa oli hiljaista ja liikkeet uumoilivat jopa aloittavansa alennusmyynnit ennen...

Kellot antavat symbolisen ilmastohälytyksen, sillä rumpuja ja kelloja on käytetty muinaisista ajoista lähtien varoittamaan erilaisista uhkista.
Tempauksen tarkoituksena on havahduttaa ihmiset huomaamaan ilmastonmuutoksen vaarat.
Kellojen soittaminen etenee maailmalla aalloittain. Kussakin tempaukseen osallistuvassa maassa kirkonkellot kaikuvat kello 15 paikallista aikaa.
Kellonsoittoaalto lähtee liikkeelle Tyynenmeren Fidzi-saarilta, jossa aurinko nousee...