OP_Alajärvi_Joulutervehdys 2023
Ähtäri ZOO_joulu23
Lauantai 9.12.2023 | Anna, Anne, Anni, Anu, Anneli, Annika, Annikki, Annukka
Järvi-Pohjanmaan kansanedustaja Raimo Vistbacka (ps) on jättänyt kirjallisen kysymyksen hallitukselle mäntypistiäistuhoista Pohjanmaalla. Vistabacka kysyy, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta ruskomäntypistiäisen aiheuttamia neulastuhoja voitaisiin esimerkiksi biologisen torjunnan avulla tulevana vuonna vähentää. Edustaja Vistbackan mielestä maa- ja metsätalousministeriön on varattava määräraha, jolla voidaan ensi keväänä suorittaa ruskomäntypistiäisen biologista...
Kauhava on tiiviisti mukana yhteisen lukioselvityksen tekemisessä Evijärven ja Lappajärven kanssa. Selvityksessä käydään läpi kunkin alueen lukion profiili ja koulujen vahvuusalueet Härmän, Kauhavan, Evijärven ja Lappajärven lukioiden kesken. Kauhavan kaupungin edustajat selvitystyötä tekevässä ohjausryhmässä ovat Niina Övermark, Seppo Takamaa ja Sinikka Syrjälä.
S-market_Soini_Joulu1
Hyllykallion Prismasta ostettu Ässä-arpa toi maanantaina raaputtajalleen 50 000 euron voittopotin. Vaasassa taas Mini-Ässä  arvan hankkinut oli onnekas, 10 000 euron raaputtaja.
Jos olet asuntovelkainen, olet hiljattain ostanut taulutelevision, matkapuhelimen ja käytetyn auton ja syöt salaattia ja hedelmiä, voit olla tyytyväinen. Sinulla on mennyt rahaa selvästi vähemmän kuin olisi mennyt, jos olisit tehnyt samat ostokset vuotta aiemmin. Hinnat huristavat nyt vauhdilla alamäkeä. Kodinkonekaupan jatkuvat tarjousmainokset ovat jo...
Viinimyymälä_aukiolo_22-23
Vimpelin kunta ja Veto järjestävä yhteistuumin  Superpesijoukkueensa SM-pronssimitalijuhlat tulevana sunnuntaina. Kaikille avoimesti tarkoitettu juhlatilaisuus pidetään Vimpelin liikuntahallilla kello 13 alkaen. Kahvittelemaan päästään jo tuntia aiemmin. Juhlassa palkitaan Vimpelin pronssijoukkue, joka palautti perinteikkään seuran ja vimpeliläisen miesten pesäpalloilun 34 vuoden tauon jälkeen takaisin mitallikantaan huikean yleisömenestyksen myötä! Kansallispelillämme on...
KyKy-TUTO 101223
Alvarin koulu, Leppälän koulu, Mäyryn koulu, Ruonan koulu ja Ylijoen koulu. Siinä Kuortaneen  tällä hetkellä toiminnassa olevat alakoulut. Tulisiko kunnan säästötavoitteiden takia jokin kouluista lopettaa vai ei? Olisiko paras ratkaisu lopettaa kaikki kerralla ja rekentaa kokonaan uusi yhteinen alakoulu kunnan taajamaan? Kuortaneen kouluverkkotyöryhmä on saanut laajamittaisen työnsä valmiiksi...
-mainos-
Digi-terveysasema 281123
-mainos-
Poliisi_korttikampanja
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
pilvinen
-11.7 ° C
-11.7 °
-12 °
90%
2.6kmh
100%
su
-10 °
ma
-12 °
ti
-6 °
ke
-8 °
to
-8 °
-mainos-
Pikasuutari_paikalla