Soinin matkailuelinkeinoa ja yhteistyötä paikallisten yrittäjien ja toimijoiden kanssa kehitetään eteenpäin Eväitä Erämaasta-hankkeen avulla. Hankkeen tavoitteena on myös lisätä yrittäjien osaamista tuotteistamisen, markkinoinnin ja palveluiden saralla. Jotta osaamista saadaan lisättyä, järjestetään hankkeessa koulutustilaisuuksia sekä työpajoja. Lisäksi yrityksillä on mahdollista pyytää yrityskohtaista sparrausta ja neuvontaa matkailuliiketoiminnan kehittämiseksi.

Projektipäällikkö Eetu Puntala toivoo, että kaikki Soinin alueen matkailutoimijat lähtevät mukaan toiminnan kehittämiseen ja yhteistyön lisäämiseen. Se on tärkeää, jotta alueesta saadaan myös kauempaa matkaaville kiinnostava kohde.
Yhtenä tärkeimpänä toimenpiteenä on hankkeessa kuitenkin Soinin Luonto- ja Erämessut. Projektipäällikkö on tiiviisti mukana messujen järjestämisessä ja suunnittelussa, sekä suunnittelee niin messujen kuin kunnankin markkinointia.
– Myös paikalliset yrittäjät ovat tässä hyvissä asemissa, sillä hyvien palveluiden avulla saadaan rakennettua paljon lisäarvoa Soinin Luonto- ja Erämessuille, sanoo Puntala.
Vahvoina teemoina messuilla ovat metsästys, kalastus, retkeily ja luonnossa liikkuminen sekä digitaalisuus. Messujen aikana järjestetään digiseminaaria sekä erilaisia keskustelutilaisuuksia hankkeen puitteissa.
Hanke jatkaa Panda Trail ja Soini 1867-hankkeiden viitoittamaa tietä Soinin luontoprofiilin vahvistamisessa ja tunnettuuden lisäämisessä niin kansainvälisesti kuin kansallisesti. Puntalan mukaan yhteistyökumppaneita haetaan kansainvälisesti samankaltaisista kohteista ja yhteistyötä tehdään suomalaisten eräalan tapahtumien kanssa sekä käydään kunnolla benchmarkkaamassa alan tapahtumia.