Alajärveläinen dark metal -yhtye Mirzadeh on viettänyt lokakuussa aikaa studiossa ja julkaisee 1. tammikuuta Sauna EP:n, joka sisältää viisi uutta kappaletta. Kuluva vuosi on bändin 20. juhlavuosi ja senkin vuoksi faneille on haluttu tarjota jotain uutta. Näillä näkymin uusi ep julkaistaan digitaalisena, eikä fyysiselle julkaisulle nähdä toistaiseksi tarvetta.
Raskaan musiikin ystäviä tullaan hemmottelemaan myös kahdella singlejulkaisulla ja peräti kolmella musiikkivideolla, joista ensimmäinen julkaistaan marraskuun 19.
päivänä.
Mirzadeh on koko uransa ajan korostanut synkässä musiikissaan suomalaisuutta, Kalevalaa sekä paikallishistoriaa ja laulukielenä englannin lisäksi bändi käyttää myös suomea. Julkaistava EP on jälleen kyllästetty tutuilla elementeillä entistäkin syvällisemmin, silti pyrkien samalla tarjoamaan jotain uutta.
Menneinä vuosina Mirzadeh on keikkaillut harvakseltaan ympäri Suomea, julkaissut
mm. kolme pitkäsoittoa sekä pari musiikkivideota, esimerkiksi kappaleesta Tuonelan lasten
tanssi, joka on YouTubessa saavuttanut yli 270 000 katselukertaa.
Takavuosina bändi menestyi myös valtakunnallisessa Rock-lyriikkakilpailussa ja on mm. julkaissut version yhdysvaltalaiselle levy-yhtiölle brittibändi Cradle Of Filthin kappaleesta Malice
through the looking glass.
Hetkittäin Mirzadeh on vaipunut viettämään myös hiljaiseloa mutta missään vaiheessa ei yhtye ole ollut lopettamassa toimintaansa vaan haluaa jatkaa sisukkaasti valitsemallaan tiellä!
Kokoonpanolla:
Fafner – rummut, Lues – basso, Shagul – kitara, Mirox – laulu, kitara