Kirsti Joensuu
ALAJÄRVI
Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna kokoonnuttiin Alajärven kirkossa ja Aalto-puistossa Alajärven rauhanyhdistyksen yhdessä Lappajärven, Alavuden, Vimpelin, Seinäjoen, Vaasan, Kauhavan, Ähtärin, Kyyjärven ja Perhon rauhanyhdistysten kanssa järjestämiin Kesäseuroihin. Seurojen aikana tehtiin noin 650 työvuoroa.
Aina 1920-luvulta lähtien järjestetyt Kesäseurat kokosivat perheitä kuuntelemaan seurapuheita, laulamaan virsiä ja Siionin lauluja sekä tapaamaan sukulaisia ja ystäviä. Tänä vuonna seurat kokosivat noin 3 800 seuravierasta. Internetin kautta välitetyllä seuralähetyksellä tavoitettiin 1 500 kuulijaa Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja USA:ssa.
Tänä vuonna Kesäseurojen tunnuksena oli Matteuksen evankeliumin sanat ”Herra, meidän on tässä hyvä olla”.
– On suuri ilo, että meillä on tällainen mahdollisuus tällä paikalla järjestää seuroja. Kiitos myötämielisyydestä seurojen järjestämistä kohtaan, lausui Alajärven Rauhanyhdistyksen varapuheenjohtaja Markus Sippola sanoissaan Alajärven seurakunnan edustajille ja lahjoitti samalla Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen julkaiseman vuosikirjan ja uudistetun Siionin laulukirjan nuottipainoksen seurakunnalle.
– Vuosikirjan nimi on tänä vuonna Antakaa anteeksi. Anteeksipyyntö antaa voimaa pyytäjälle ja antajalle. Voimaa, joka tekee ihmisestä vanhurskaan ja Jumalalle kelpaavan, päätti Sippola sanoissaan.
Alajärven seurakunnan kappalainen Harri Silvolahti iloitsi Kesäseuroista ja kertoi niiden palvelevan seurakunnan tehtävää.
– Seuroissa on tarjolla elävää Jumalan sanaa ja voimakasta virrenveisuuta. Ihmisillä on mahdollisuus kuulla evankeliumia. On hienoa tehdä yhteistyötä, sanoi Silvolahti.