Kirjailijavieraana Soinin kirjastossa – Anneli Kanto

0
Kirjailija Anneli Kanto

Eilen vieraili Soinin kirjastossa tamperelainen kirjailija Anneli Kanto. Pääaiheena oli hänen sisällissotaa käsittelevä kirja – Lahtarit -. Kirja kertoo Tampereen valtauksesta vuonna 1918 ja keskiössä on kirjailijan isoisä Yrjö Jaakko Kanto.

Kiinnostuneita

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjaan on taltioitunut Kannon isoisän taustan vuoksi voimakkaalla ilmajokisella murteella. Etenkin mielenkiintoinen murrekuvaus kertoo junan kaatamisesta Ylistaron Munakassa 28.1.1918.

Anneli Kanto oli päätynyt ihmettelemään sodan nopeaa raaistumista. Tämä johtui osittain myös ylhäältä tulleesta käskystä, jota tutkittiin varsin mielivaltaisesti – Ammutaan paikalla -. Myös Tampereen taisteluiden jälkeen oli kaupungissa satoja kuolleita hevosia, joka on ollut hirveää. Taistelu oli pohjoismaiden suurin kaupunkisota.

Kirjailija kertoo kuinka rivimiesten kertomuksissa kuvataan heidän ajatuksistaan. Ne eivät kerro sodan ja taisteluiden taktikoista vaan esimerkiksi leipäjuuston vaiheista sodan melskeissä.

Kirjailijalla on tekeillä seuraavaksi historiallinen romaani 1400-luvulta ja näytelmäkirjoitus teatterille.

Kuuntele äänikatkelma tilaisuudesta Soinin kirjastossa:

Äänessä kirjailija Anneli Kanto


 

Digi-terveysasema Kuusiolinna 700x

JÄTÄ KOMMENTTI