Piispantarkistus alkoi viime perjantaina yrityskäynneillä sekä käynneillä Soinin kunnassa ja Yhtenäiskoululla. Moni asia kiinnosti piispaa ja etenkin soinilaisen Vipupajan tekemä tärkeä työ sai erikoismaininnan piispa Peuralta, samoin Ystäväntupa.

Lauantaina oli lounaan yhteydessä lehdistön edustajien tapaaminen. Piispa selvitti seurakuntien asemaa mahdollisten kuntaliitosten tapahtuessa. Piispan arvion mukaan kuntaliitokset ovat tällä erää ohitse. Taloudelliset reunaehdot ovat seurakuntien kannalta tärkeässä asemassa niiden yhdistämisessä. Soinin osalta tärkeimmäksi asiaksi nousevat investoinnit. Toiminnan pyörittämiseksi on riittävästi rahaa ja henkilöstöä. Pienen paikkakunnan voimatekijä on hyvä työyhteisö sekä seurakunnan mukanaolo. Lisäksi piispa kertoi positiivisistä yrityskäynneistään Peuran Liikenteessä sekä JS-Pinnassa. Maahanmuutosta ja pienten paikkakuntien yhteistyöstä keskusteltiin.

Lauantai iltapäivällä oli yleinen seurakuntaneuvottelu. Alkuun nähtiin monologi, Vaivaisakasta, sen on kirjoittanut soinilainen Jaana Laakso. Vaivaisakkaa esitti Heidi Huvila. Mielenkiintoinen esitys toi esille vaivaisakan historian ja nykyhetken paraatipaikalta kirkon kupeesta ajateltuna. Ehkäpä myös uutta tietoa piispalle.

Seurakuntaneuvottelussa käsiteltiin tulevaa strategiaa seurakunnalle. Myös talous ja hallinto olivat merkittävästi esillä. Luottamushenkilöillä ja vapaaehtoistyöntekijöillä oli mahdollisuus puheenvuoroihin samoin kuin paikalla olleilla seurakuntalaisilla.

Sunnuntaina oli vuorossa piispanmessu ja kirkkoherra Pasi Kilpeläisen virkaan asettaminen.


Piispantarkastus päättyi lähetyslounaaseen.