Soinillinen tulevana kesänä kolmatta kertaa

0
Viime kesänä Jussit Kaihiharjussa

Saamea, ruotsia ja huippujousikvartettisoittoa Soinissa Kolmatta kertaa järjestettävä musiikki- ja gastronomiafestivaali Soinillinen on tänä vuonna paitsi kielivähemmistöjen myös naisten asialla. Viikkoa ennen juhannusta 14.–16.6.2019 Soinissa kuullaan saamelaisen äidin ja tyttären perustaman palkitun Solju-yhtyeen konsertti Odda Áigodat – Uusia aikoja. Festivaalin päättää ruotsinkieliseen ruonouteen sävelletty musiikki, kun suomenruotsalainen Emma Salokoski solisteeraa suomalaisen jazzin huipuista koostuvan Ilmiliekki Quartetin edessä. Nimekkäiden esiintyjien joukkoon Soinillisessa liittyy myös Suomen kansainvälisesti menestynein jousikvartetti Meta4. Pienessä Soinin kunnassa saadaan nauttia isoja festivaaleja kiertävän konkarikvartetin soitosta peräti kahden konsertin verran. Soinin kirkossa kuultava konsertti keskittyy naissäveltäjien musiikkiin. Ohjelmassa on niin maailmallakin tunnetun suomalaisen nykysäveltäjän Kaija Saariahon musiikkia kuin omana elinaikanaan veljensä varjoon jääneen Fanny Mendelssohnin ainokainen jousikvartetto. Salakapakka-teemaisessa iltakonsertissa eläydytään puolestaan vuoden 1919 tunnelmiin, sillä kesäkuun alussa tulee kuluneeksi sata vuotta kieltolain voimaantulosta Suomessa. Konsertin juontaa Yleisradion musiikkitoimittajana tunnetuksi tullut Kare Eskola. Soinillinen-festivaalin kokkina toimii nyt ensi kertaa monilahjakkuus Jaso Sasaki. Musiikin tohtoriksikin väitellyt Sasaki kokkaa ruoat yhteensä viiteen tapahtumaan, mutta ehtinee välillä myös keittiöstä estradille musisoimaan viulunsa kanssa.

Soittoa viime kesänä

JÄTÄ KOMMENTTI