Soinin kunta ja sivistyslautakunta palkitsi

0
Yhteiskuva palkituista

Soinin kunnan ja sivistyslautakunnan muistamiset vuoden 2020 menestyksistä jaettiin tällä kertaa  pienimuotoisessa tilaisuudessa ke 20.1 ennen lautakunnan kokousta.

Muistamisia tehtiin liikunta-, nuoriso- ja kulttuuritoimen osalta. Yleensä liikunta- ja nuorisopuolen muistamiset on jaettu marraskuun lopulla Soinin Sisun kanssa yhteisessä palkitsemistilaisuudessa. Vallitsevan koronatilanteen vuoksi tämä ei ollut tällä kertaa mahdollista. Kulttuuritoimen muistaminen on normaalisti huomioitu Itsenäisyyspäivän juhlassa, mutta tällä kertaa siihenkin piti tehdä poikkeus.

URHEILIJOIDEN STIPENDISÄÄNNÖN PERUSTEELLA MYÖNNETTÄVÄT STIPENDIT 2020. 

Lehtimäen ratsastajat: Linda Yli-Ketelä,  SM 2. Suomenhevosten estemestaruus.

Soinin Sisu: Veteraaniurheilijat Irma Niemi-Pynttäri, Halli-SM 2. N80, painonheitto. Halli-SM 3. N80, 200m juoksu.

VUODEN VALMENTAJA / OHJAAJA 2020 Markku Ojala:

Markku Ojala

Markku on toiminut pitkään Soinin Tiikereiden jääkiekkovalmentajana eri ikäryhmille. Tällä hetkellä hän toimii vastuuvalmentajana U9 sekä U12 joukkueissa. Myös kiekkokoulussa Markku jakaa jääkiekko-oppejaan soinilaisille lapsille. Markku on luotettava, rauhallinen ja kohtelias valmentaja.

 

 

vas. Linda Yli-Ketelä, Vuoden Urheilija ja Minna Välimäki, Kunnon Kuntalainen

VUODEN URHEILIJA 2020 Linda Yli-Ketelä:

 Linda on soinilainen nainen, joka edustaa Lehtimäen Ratsastajia hevosharrastuksessaan. Linda on moniosaaja hevosurheilussa, vuoden 2020 aikana on saavuttanut mm. Suomenhevosten estemestaruuksissa hopeaa ratsullaan Rannan Ruhtinas. Kilpailu käytiin Suomenmestaruus- tasolla. Lisäksi Lindalla on lukuisia sijoituksia kansalliselta tasolta ja hän on ratsastanut nuoria hevosia valtakunnallisen kilpailun, kasvattajakilpailun kärkeen.

Linda on esimerkillinen urheiluja, aina iloinen ja valmiina auttamaan muita. Hän on todellinen esikuva lapsille ja nuorille. Linda on myös aktiivinen seuratoimija ja haluaa antaa panoksensa alueen hevosharrastuksen kehittämiseen.

vas. Janrik Jaakkola, Nella Korpela ja Sanni Jussila

RYHTITYTTÖ 2020 Nella Korpela:

Nella on esimerkillinen ja liikunnallinen nuori. Hän on aktiivinen ohjaaja mm. kiekkokoulussa ja kesällä yleisurheilukoulussa. Nella pelaa itse jääkiekkoa naisten liigassa Team Kuortaneen joukkueessa. Liikunnallisuuden lisäksi hänellä on myös hyvä koulumenestys.

RYHTIPOIKA 2020 Janrik Jaakkola:

 Janrik on esimerkillinen ja liikunnallinen nuori mies. Hän on lapsesta asti harrastanut aktiivisesti urheilua, mm. jalkapalloa ja yleisurheilua. Kesällä 2020 Janrik toimi SoPSin 12-syntyneiden jalkapallojoukkueen valmentajana. Valmennustehtävien lisäksi Janrik on toiminut tuomarina junioreiden jalkapallo-otteluissa. Liikunnallisuuden lisäksi hänellä on myös hyvä koulumenestys.

VUODEN NUORI TOIMIJA 2020 Sanni Jussila:

Sanni on menestynyt kolmannen vuoden lukiolainen, joka on nuoresta asti ollut monessa mukana.

Hän on erinomainen esimerkki hyvän koulumenestyksen ja aktiivisen harrastamisen yhdistämisestä. Sanni on aktiivinen talkootyöläinen eri tapahtumissa työtehtäviä valikoimatta. Sanni on iloinen, positiivinen ja periksiantamaton persoona, joka tulee hyvin toimeen kaikenikäisten kanssa. Sanni on harrastanut aktiivisesti lentopalloa ja jalkapalloa seuratasolla.

Sanni toimii sujuvasti ja esimerkillisesti niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Sopsissa hän on toiminut jalkapallovalmentajana eri joukkueissa jo usean kauden ajan. Kesällä 2020 hän on toiminut valmentajana 2011-syntyneiden joukkueessa, ja tämän lisäksi auttanut muiden joukkueiden valmennuksessa aina tarpeen vaatiessa. Valmentajana Sanni on tasapuolinen, vaativa ja erityisesti kannustava. Sanni kuuluu myös SoPSin johtokuntaan aktiivisena jäsenenä osallistuen näin myös seuran päätöksentekoon ja toiminnan suunnitteluun.

Lisäksi hän on toiminut useampana vuonna yleisurheilukoulun vetäjänä sekä myös toiminnan organisoinnissa. Sanni on myös ollut mukana seurakunnan toiminnassa mm. vastaten isostoiminnasta leireillä.

KUNNON KUNTALAINEN 2020 Minna Välimäki:

Minna on toiminut Soinissa aktiivisena seuratoimijana jo usean vuoden ajan. Tällä hetkellä hän toimii Soinin Sisun yleisurheilujaoston puheenjohtajana sekä on mukana Sisun johtokunnassa. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Soinin paikallisyhdistyksen toiminnassa Minna on myös aktiivinen toimien yhdistyksen varapuheenjohtajana.

Minna kannustaa muita liikkumaan ja näyttää myös itse omalla toiminnallaan hyvää esimerkkiä muille terveellisestä elämästä.

MUUT MAHDOLLISET HYVÄT SAAVUTUKSET:

Soinin Sivistyslautakunta haluaa muistaa Soinin Sisua ja sen työryhmää Koskenvuoren kuntoportaiden valmistuksesta. Kuntoportaat ovat saaneet hyvän suosion Vuorenmaassa ja niiden käyttöaste on ollut hyvällä tasolla. Aktiivisen työryhmän avulla Soiniin saatiin uusi liikuntapaikka, jonka avulla kuntalaiset pystyvät edistämään omaa terveyttään.

Muistamista oli vastaanottamassa Merita Myllymäki ja Kari Laasala.

KULTTUURIPALKINTO 2020 Soinin musiikinharrastajat ry / Soinilaisten muusikoiden ilta:

Soinilaisia muusikoita

Soinilaisten muusikoiden ilta järjestettiin ensimmäisen kerran Soinin 150-vuotisjuhlavuonna, ja se saavutti heti suuren suosion. Tapahtuma on ollut hyvin pidetty, ja se on kerännyt suuren määrän yleisöä joka vuosi.

Koronan vuoksi monet kulttuuritapahtumat jouduttiin perumaan vuodelta 2020, mutta Soinilaisten muusikoiden ilta järjestettiin lähes kokonaan ulkoilmatapahtumana vallitsevat rajoitukset huomioon ottaen. Ilta alkoi yhteislauluilla Yhteistalolla, minkä jälkeen siirryttiin ulos kuuntelemaan esiintyjiä. Illan aikana lavalle nousi yhteensä n. 40 muusikkoa erilaisissa kokoonpanoissa. Tapahtumassa oli edustettuna eri musiikkityylejä laidasta laitaan, ja esiintyjinä oli vanhojen tuttujen soinilaisten lisäksi myös uusia nimiä. Kaikkia esiintyjiä yhdisti se, että heillä on jokin kytkös Soiniin.

Tapahtuma on ollut maksuton, mutta halutessaan paikan päällä on voinut antaa kannatusmaksun tapahtumalle. Soinilaisten muusikoiden iltaa ovat olleet järjestämässä Soinin Musiikinharrastajat ry, Kyläpääskyt, Yhteistalo, Tapahtumat Osuuskunta, SoPS ja Soinin kunta.
Muistamista oli vastaanottamassa Jenni Vähäsoini.


 

 

 

 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI