TAPSAN POLKU, rentomeininkinen patikka Soinin Vuorenmaassa.

0
Tapani Kansa
Tapani Kansa ja kumppaninsa Nina (Kuva J.Paarvala)
Tapani Kansa on innokkaana liikuntaihmisenä antanut nimensä lauantaina 22.05. Soinissa  järjestettävälle  patikointitapahtumalle.

Tapani Kansa on ollut Soinissa useammankin kerran, Wanahan Ajan Päiwillä, vuonna 2005 hän piti päivien aikana konsertin Soinissa ja tänä vuonna pääsiäisenä kirkkokonsertin Soinin kirkossa.

Miehellä on vain positiivista kokemusta Soinista.

Kun on lähes viisikymmentä vuotta kiertänyt aktiivisesti ympäri Suomea, on myös nähnyt kehityksen ja muutokset, silloin on helppoa asettaa toiveet omien ajatustensa mukaan. Tavallaan Soini ja sen maisemat, antavat muiston jostain entisestä ja säilyneestä elämänmuodosta.

Matkailun kehitys Suomessa on noudatellut trendejä, jotka eivät ole Kansan makuun. Rento meininki ja kuitenkin rauha maisemassa ja luonnossa, ovat hänelle mieleisiä.

Tapani Kansalle sopi hyvin idea, tehdä yhdessä Vuorenmaan Elämyskeskuksen kanssa patikointitapahtuma, jossa kohtaavat luonnon monimuotoisuus, kaikki kevään ja alkavan kesän elementit.

Kansa on ollut aktiivinen kuntoilija aina vuoteen 1996 saakka, jolloin vauhti hieman hidastui onnettomuuden myötä. Ei kuntoilu toki siihen loppunut, vain vauhti hieman hidastui. Hän ei liiemmin ole koskaan harrastanut kuntosaleja, vaan aikaisemmin Nuuksion metsissä liikkuneena ja niin sanotulle Kultahammasrannikolle muuttaneena on joutunut hakemaan elämykset muualta.

Tapani Kansa (kuva J.Paarvala)

Muistiin palautui Aleksin Polku Nurmijärvellä, Pirkan Hiihto ja Sulkavan Soutu. Lapissakin hän on vieraillut useasti, mutta nykyään hän tuntee, ettei suomalaisen matkailun kehitys etene siellä toivottuun suuntaan.

Tapsan polulla tapahtumaan kuuluu, ettei Kansaa pidä mikään hiljaisena, luontoon sopii rento laulu ja keskustelu, vaikka patikoijien kesken tai vaikka suoraa luonnon kanssa kommunikoiden.

Tapani Kansan mielestä tapahtuman antina on, viettää viikonloppu Vuorenmaan Elämyskeskuksessa, varata mukaan auton perälle lenkkarit ja saappaat, syödä hyvin patikan jälkeen ja nauttia vaikka savusaunan upeasta lämmöstä.

Patikka, Tapsan polku alkaa siis lauantaina 22.05. kello 10.00 Vuorenmaan Elämyskeskuksesta ja päättyy samaan paikkaan.

-”Patikka sopii erinomaisesti koko perheelle. Mukaan kannattaa ottaa keliin sopivat jalkineet, rennon mielen ja vaikka kävelysauvat, siinä varusteet”, summaa ensimmäistä Tapsan Polkua ideoinut taiteilija Tapani Kansa. -JP


JÄTÄ KOMMENTTI