Virrat juhli itsenäisyyspäivää sinivalkoisella konsertilla

0
Trio Hannu Kiiski, Risto Laurila ja Simo Mäkinen konsertoivat itsenäisyyspäivän juhlassa Virtain kirkossa.

Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat

Virroilla itsenäisyyspäivän viettoa juhlisti tiistaina Virtain kirkossa järjestetty itsenäisyyden Virrat-juhlakonsertti.

Kirkkoon saapunut runsaslukuinen yleisö sai nauttia noin tunnin kestäneessä konsertissa hyvin sinivalkoisesta musiikista, täysin suomalaisesta musiikista.  Trio Hannu Kiiski (sello), Risto Lauriala (piano) ja Simo Mäkinen (tenori) esittämässä, korkeatasoisessa musiikki- kavalkadissa kuultiin sekä tunnettujen että hieman tuntemattomien suomalaisten säveltäjien monipuolista musiikkia.

Juhlakonsertin lopuksi laulettiin seisaltaan yhdessä Maamme-laulu.

Jälleen kerran saatiin myös todistaa, miten oiva paikka Virtain kirkko on musiikkitilaisuuksien järjestämiseen. Juhlavan konsertin ohjelmalistalta löytyivät säveltäjät Jean Sibelius, Oskar Merikanto, Taneli Kuusisto, Einojuhani Rautavaara, Aija Puurtinen, Heino Kaski, R. Falvo, Frans Linnavuori ja K. Hämäläinen. Itsenäisyyden tunnetta henkivä tilaisuus päätettiin laulamalla yhteisesti Fredrik Paciuksen Maamme-laulun.

Virtain Reserviläisten puheenjohtaja Kari Yläjärvi.

Ennen konsertin alkua kuultiin Virtain Reserviläisjärjestön ja nuorten edustajan tervehdyspuheenvuorot. Reserviläisten puheenjohtaja Kari Yläjärvi käsitteli puheessaan maanpuolustustahdon kohoamista ja uusien jäsenten liittymisintoa – Suomen maanpuolustustahto on uusimpien tutkimusten mukaan kohonnut merkittävästi viime kevättalvena Venäjän Ukrainaan aloittaman hyökkäyssodan jälkeen. Tämä on vaikuttanut myös siihen, että reservijärjestöihin on liittynyt valtavasti uusia jäseniä. Näin on tapahtunut täällä Virroillakin. Heille pyrimme löytämään mielekästä toimintaa yhdistys-, piiri- ja liittotasolla. Myös kertausharjoitusten määrää on nostettu, kertoi Kari Yläjärvi.

Tomi Korhonen

Nuorten puheenvuoron käyttänyt Tomi Korhonen kertoi, että on suuri kunnia pitää puhe tällaisessa tilaisuudessa. -Olen aina ollut isänmaallinen ja perinteinen suomalainen.  Suomalaiselle perinteiset arvot ovat koti, uskonto ja isänmaa.

Ennen itsenäisyyspäin jumalanpalvelusta laskettiin seppeleet Killinkosken ja Virtain sankarihaudoille. Virtain sankarihaudalla piti puheen kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen Ari Dahlberg. Hänen mukaansa itsenäistymisestä ja sodistamme on kulunut niin pitkä aika, että me nykyiset aikuiset ja nuoret emme ole aina osanneet arvostaa itsenäisyyden vakavaa tunnelmaa,

Virtain sankarihaudalla puheen piti Ari Dahlberg.

– Me olemme kasvaneet maailmankansalaisiksi ja Euroopasta on tullut meille kyläkunta.  Itsenäisyytemme ja vapautemme ovat olleet meille itsestään selvyyksiä. Suurimmalle osalle minun ikäluokastani elämä on ollut helppoa. Veteraanit puolustivat maata ja myöhemmät sukupolvet loivat hyvinvointivaltion, jonka eduista olemme saaneet nauttia.  Dahlberg puuttui puheessaan myös ukrainalaisten oloihin.

-Meistä jokainen on ajatuksissaan samaistunut ukrainalaisiin ja miettinyt, miten selviytyisi talvipakkasessa ilman sähköä ja vettä ohjusiskujen tai julmien vihollissotilaiden pelossa. Sana kotivara on noussut arkipuheeseen ja saamme lukea ohjeita, kuinka toimia poikkeusoloissa. Jumalanpalveluksen ja juhlakonsertin välissä nautittiin itsenäisyyspäiväkahvit seurakuntatalolla. -jr


 

JÄTÄ KOMMENTTI