Ansiomerkkejä Aisaparin kokouksessa 

0
Suomen Kylät ry:n kultaisen ansiomerkin sai Mervi Niemi-Huhdanpää (vas.). Pronssisen ansiomerkin saivat Leena Tyynismaa, Päivi Kultalahti ja Marita Mattila.

Leader Aisaparin hallituksen kokouksen yhteydessä jaettiin Suomen Kylät ry:n myöntämät ansiomerkit.

Kultaisen ansiomerkin sai toiminnanjohtaja Mervi Niemi-Huhdanpää tekemästään työstä Leader Aisaparissa sekä luottamustoimistaan Suomen Kylät ry:ssä. Mervi Niemi-Huhdanpää on ollut Aisaparin hallituksen jäsen vuosina 1999-2003 ja Aisapari ry:n ohjelma-assistentti ja talouspäällikkö 2004-2005.  Aisapari ry:n toiminnanjohtajana hän on työskennellyt vuodesta 2005 alkaen. Suomen Kylät ry:n hallituksessa hän on toiminut vuosina 2013-2018 ja Suomen Kylät ry:n Leader-jaostossa 2018-2019. Lisäksi hän on toiminut Maa- ja metsätalousministeriön työryhmissä; CAP27 Maaseututyöryhmässä varajäsenenä ja Leader-asiantuntijaryhmän jäsenenä. 

Suomen Kylät ry:n pronssisen ansiomerkin saannin edellytyksenä on vähintään kuuden vuoden ansiokas toiminta kylätoiminnassa tai toimintaryhmätyö luottamus- tai toimihenkilötehtävissä.

Leena Tyynismaa, Päivi Kultalahti ja Marita Mattila saivat pronssisen ansiomerkin osoituksena erinomaisesta toiminnasta Aisaparin toiminta-alueen kehittämiseksi.

Aisaparin hallituksen kokous pidettiin 25. marraskuuta Alajärvellä, Pitopalvelu Kultahehkun tiloissa. 


 

JÄTÄ KOMMENTTI