LUE TÄMÄN PÄIVÄ HUPAISA TOSITARINA, MUTTA VARAUDU SURULLISEEN LOPPUUN:
Mikä sai lampaan uimaan?
Keski-Suomen hätäkeskukseen ilmoitettiin sunnuntaina aamupäivällä n. kello kahdeksan aikaan, että lammas liikkuu Vaajakosken moottoritiellä.
Kaupungin työntekijä oli tullut tarkastamaan lampaita Sippulanniementien aitaukselle, kun hän oli havainnut yhden lampaan uivan Jyväsjärvessä. Aitaus rajoittuu Jyväsjärveen.
Lammas oli myöhemmin noussut maihin järven toisella rannalla Vaajakosken moottoritien varressa. Työntekijä oli ilmoittanut tapahtuneesta Keski-Suomen hätäkeskukseen.
Poliisipartioiden ollessa matkalla paikalle, hätäkeskukseen oli tullut jo useita ilmoituksia moottoritien alueella liikkuvasta lampaasta. Tiellä oli aiheutunut myöskin vaaratilanteita.
Lammas havaittiin moottoritien kaistojen välisellä alueella Aholaidan kohdalla. Lammasta yritettiin ottaa kiinni, mutta se lähti juoksemaan moottoritietä ja Rantaväylälle etelään johtavaa liittymää pitkin päätyen Rantaväylän ja Vaajakosken moottoritien liittymän väliseen tiheään metsikköön.
Paikalle hälytettiin myös Petäjävedeltä lampaan omistaja, jonka ohjeiden mukaan lammasta yritettiin saada runsaan kolmen tunnin ajan kiinni poliisin, omistajan ja kaupungin työntekijöiden avulla, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Kiinniotossa käytettiin myös metallisia, lampaan omistajan paikalle tuomia, aitaelementtejä, mutta niistäkään ei ollut apua. Lammas pääsi aina karkaamaan ulos tilanteesta.
Lammas oli päässyt karkaamaan metsiköstä ja ylittänyt moottoritieltä Rantaväylälle menevän ajoradan ja mennyt Jyväskylän ratapihalle.
Tilanteeessa oli pelättävissä lampaan menevän edelleen keskustaan, jossa sen tavoittaminen oli ollut varsin hankalaa ja lammas oli aiheuttanut lisää vaaratilanteita.
Tässä vaiheessa päädyttiin siihen, että lammas lopetetaan ampumalla sivullisia tai ympäristöä vaarantamatta.
Tähän myös lampaan omistaja oli antanut suostumuksensa. Lammas lopetettiin ratapihalle n. 50 metrin päähän Heikinkadun sillasta etelään.
Lammas oli karannut Sippulanniementien aitauksesta, joka sijaitsee Jyväsjärven rannassa. Jyväskylän kaupunki on vuokrannut lampaat Petäjävedellä asuvalta yrittäjältä kesäksi.
Lampaat on sijoitettu kolmeen eri aitaukseen Kuokkalaan ja niitä on yhteensä 60. Jyväskylän kaupunki huolehtii lampaiden hoidosta mm. siten, että lampaat lasketaan päivittäin.
Suuruspään Sippulanniementien aitauksen yksi reuna rajoittuu Jyväsjärveen.
Lampaiden omistajan kertoman mukaan lammas ei mene veteen, kuin äärimmäisessä hädässä.
Mikä sai lampaan uimaan?