Jouluksi valmiiksi – Töysän seurakuntakoti jatkaa kaukolämmöllä

0
Arkkitehtitoimisto Motiivi Oy:n suunnitteleman Kartanomallin pääsisäänkäynti, julkisivu etelään päin. Pinnoite on puupaneelia.

öePentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä

Ilmaisjakelulehden jutun otsikosta oli luettavissa; ”Töysän seurakuntakoti maalämpöön”. – Se ei pidä kuitenkaan paikkaansa. Todellisuudessa Alavuden seurakunnassa on päätetty, että jouluksi valmistuvaksi suunniteltu uusi seurakuntakotikin jatkaa päätösten mukaan KAUKOLÄMMÖLLÄ.

Jutun tekstissä mainittiin kaukolämmöstä. Mutta moni suivaantui jo otsikon nähdessään ja tarttui puhelimeen. Soittoja suunnattiin ainakin töysäläisten taholta paikallisille päättäjille.

Esimerkiksi minä toimin Alavuden seurakunnan, Töysän alueneuvostossa. Minulle soitti 13 henkilöä, lehden virheellisen otsikon vain hätäisesti lukenutta henkilöä. He kaikki olivat myönteisesti yllättyneitä, kun kuulivat minulta, että kyllä kaukolämmöllä jatketaan.

Kuinkahan monta saa kaukolämmöllä jatkosta oikeanlaista tietoa ensimmäisenä nyt tästä jutusta? Seurakuntalaiset murehtivat enimmäkseen sitä, että Akonkosken Sahalta kirkonkylään johdettava kaukolämmön toimittamisen tulevaisuus vaarantuu. Näin siksi, jos jo yksi tärkeä asiakas, seurakuntakoti luopuu käytöstä.

Seurankunta on teettänyt vertailulaskelman rakennusinsinööri Teemu Kilposella. Suoritetuissa laskelmissa on tarkastelujaksoksi otettu 20 vuoden käyttöaika. Tämän mukaan kaukolämpöä tulee kustannuksiltaan huomattavasi halvemmaksi.

Kun puretussakin Töysän seurakuntatalossa on ollut kaukolämpö, niin se on siirrettävissä uuteenkin seurakuntakotiin ilman varsinaista liittymismaksua. Maalämmön alkukustannukset ovat useita kymmeniätuhansia euroja ja vuosikustannuksissakaan ei saataisi säästöä.

Arkkitehtitoimisto Motiivi Oy on laatinut suunnitelmat ja luonnokset Töysän seurakuntakodista. Myöskin kustannusarvion, perustuen Haahtelan kustannustietoihin.

Toiseen kerokseen kavutaan länsipäädystä kierrerappusia

Motiivin suunnittelema seurakuntakoti on Kartano mallia. Kustannusarvio on laskettu 1/2022 tasoon ja ne ovat rakennuksen osalta hieman alle 700 000 euroa.

Rakennus on tavoitteena olla valmis ensi jouluun mennessä. Nyt odotellaan urakkatarjouksia, jotka pitää jättää seurakunnalle 7.3.2022 klo.16 mennessä. Sen jälkeen niistä päättää omalta osaltaan kirkkoneuvosto ja lopullisesti ne hyväksytään kirkkovaltuustossa 17.3.

Töysään rakennettavan seurakuntakodin varustuksesta on ollut vallalla myöskin virheellisiä huhupuheita. Esimerkiksi sellaisia, että keittiötä siihen tehtäisi laisinkaan. Kaikki tarjoilu hoidettaisiin laitoskeittiön kautta.

Valmisteluvaiheessa Töysän alueneuvosto oli ehdottomasti sitä mieltä, että oma keittiö on välttämätön. Neuvoston ehdoton kanta toteutuukin ja seurakuntakotiin tehdään valmuistuskeittiö. Se mahdollistaa, omatoimisten juhlien ja tilaisuuksien järjestämisen.


 

JÄTÄ KOMMENTTI