
Kasvatettu kotimainen kirjolohi on suomalaisten suosikkikala. Tänä keväänä kirjolohesta on ollut huutava pula markkinoilla. Kalankasvatuksen ydinalueella Lounais-Suomessa kasvatettaisiin mielellään huomattavasti enemmän kalaa, jos ympäristöluvat sen vain sallisivat.
Tasainen laatu, saatavuus, tuoreus ja monipuoliset ruoanvalmistusominaisuudet ovat taanneet kotimaiselle kirjolohelle vuodesta toiseen paalupaikan kalatiskissä. Tänä vuonna kalamarkkinoilta on kuitenkin kuulunut kummia. Kasvattajat ovat joutuneet tarjoamaan kauppiaille ja jalostajille moni paikoin ei-oota.
– Kirjolohesta on nyt ollut todellinen pula markkinoilla. Viime vuosi oli haasteellinen kaloille ja kasvu jäi tavanomaista pienemmäksi. Suomen kokonaistuotanto on liian pieni. Se on sääli, sillä kysyntä menee nyt norjalaisen kasvatetun lohen hyväksi, harmittelee Uudenkaupungin Pyhämaan vesillä kirjolohta kasvattava Juha Pirilä.
Tilastot tukevat Pirilän huomioita. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tilastojen mukaan Suomessa kasvatettiin viime vuonna 12,7 miljoonaa kiloa kirjolohta ja 0,7 miljoonaa kiloa siikaa. 1990-luvun huippuvuosina kasvatus hipoi 20 miljoonaa kiloa.
Kotimaisen tuotannon laskiessa norjalaisen lohen tuonti on kasvanut. Viime vuonna lohta tuotiin ennätykselliset 21,7 miljoonaa kiloa.
– Suurin syy kotimaisen tuotannon kutistumiseen löytyy tiukasta ympäristöpolitiikasta.
Ympäristölupaviranomaiset päättävät, paljonko milläkin vesialueella saa kalaa kasvattaa. Lupia on pienennetty vuosi vuodelta vaikka samaan aikaan kalankasvattajat ovat koko ajan onnistuneet vähentämään kalankasvatuksen vesistökuormitusta, Pirilä sanoo.
NOPEA KIRJOLOHISALAATTI
2-3:lle
1 ps (300 g) marinoituja kirjolohisuikaleita tai 300 g kirjolohta tai lohta ohuina viipaleina
1-2 ruukkua salaattia
1/2 kurkkua
1 omena
1 rasia (200-400 g) punajuurisalaattia
mustapippuria myllystä
tilliä tai persiljaa
sitruunanlohkoja
Raasta tai kuutioi kurkku ja omena. Sekoita ne punajuurisalaatin joukkoon.
Revi huuhdotut salaatinlehdet vadille. Lisää punajuurisalaatti salaatin joukkoon ja nosta sitruunalohkot lautaselle.
Paista kirjolohisuikaleet pannussa pakkauksen ohjeen mukaan tai paahda viipaleet nopeasti. Ripottele kalapalat salaatin päälle. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.
Voit käyttää myös kylmäsavu- tai graavilohta tai kirjolohta. Lämmitä viipaleet hyvin nopeasti kuumalla pannulla tai sekoita kala kylminä suikaleina salaatin joukkoon.
Ripottele yrtit salaatille ja nauti heti hyvän leivän kera.
En sitten oikein jaksa ymmärtää tuota vapaassa vedessä tapahtuvaa kalankasvatusta. Suljettu järjestelmäkin on jo keksitty Kymenlaaksossa ja se ei pilaa vesistöjä. Sitä kannatan.
Millä oikeudella pilataan vesistöjä, kasvatetaan mukamas ”kalaa”, minusta lammikkopossua, ryyditettynä antibiooteilla, kemiallisilla väriaineilla jne.
Miksi ei kelpaa kotimainen villikala; ahven, kuha, muikku, hauki, lahna, särkikalat, jne kaikki luonnostaan lisääntyviä.
Pelkkä hinta ei voi olla este ja itsekkin voi kalastaa.
Nykyisellä systeemillä, siis kalankasvatuksella avovedessä, tuhoamme vesistöjämme ja villikalan elinehdot kaventuvat; onko tässä mitään järkeä?