Karjalaisuuden 80-juhlavuosi käynnistyy Soinissa Kirkossa 16.2.

0
Soinin kirkko (Ahti Aho)

Talvisota aiheutti massiivisen karjalaisten evakuoinnin ja yhtenä osoitteena oli myös Pohjanmaalla sijaitseva Soinin kunta. Tämän kaiken evakuoinnin seurauksena Karjalan Liitto perustettiin Helsingissä 20.4.1940 ja tänä vuonna Liitto juhlii omaa 80-vuotista taivaltaan.

hannu Musakka

Juhlavuoteen liittyy myös Soinin kirkossa esiintyvä laulaja, baritoni Hannu Musakka – karjalaispoika ja oma juhlavuotensa 75v. Laulaja on koonnut kuultaviksi merkittävän määrän koskaan tai harvoin kuultuja Karjalaan liittyviä yksinlauluja. Säveltäjistä ja lauluntekijöistä mainittakoon mm Oskar Merikanto, Sulho Ranta, Larin-Kyösti ja Aili Runne, jonka tunnetuin laulu on ”Laps’ olen Karjalan”. Konsertin lomassa on muutamia yhteisvirsiä sekä kuullaan myös Eino Leinon ja Yrjö Jylhän runoja sekä kirkkoherra Pasi Kilpeläisen loppuhartaus. Konsertin teemana on ”Vuos’satojen Karjala” ja laulut kertovat todella merkittävällä tavalla alueen historiasta, sotien ja kaiken kauheuden merkityksistä, mutta myös sen vahvan uskon, joka auttoi kaikkia karjalaisia sekä Suomen kansalaisia selviytymään elämässä eteenpäin. Järjestää: Soinin seurakunta. Käsiohjelma 10 euroa.

Yksinlaulukonsertti on Soinin kirkossa su 16.2. klo 13. Vapaa pääsy, maksullinen käsiohjelma, jonka tuotosta osa menee Karjalan Liiton toiminnan tukemiseen.


 

Digi-terveysasema Kuusiolinna 700x

JÄTÄ KOMMENTTI