KÄRNÄ ESITTÄÄ Suomeen kuukausittaista läskisoosipäivää ja jakaa salaisen LÄSKISOOSIRESEPTINSÄ

0
Perinteistä läskisoosia sianlihasta

Kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Mikko Kärnä on huolestunut sikatilallisten ahdingosta. Keskustan Kärnä esittääkin Suomeen kuukausittaista läskisoosipäivää suomalaisen sianlihan arvostuksen nostamiseksi.

Suomalainen sika-ala on vakavassa ahdingossa. Sianlihaa tuotetaan tällä hetkellä tappiolla, koska tuottajahinnat ovat surkeat suhteessa tuotantokustannuksiin. Sianlihan kulutus laskee myös jyrkästi samalla, kun siipikarjan kulutus kasvaa. Suomalaiset tuntuvat unohtaneen, kuinka erinomainen elintarvike sika on. Se muistetaan ainoastaan jouluna joulukinkkua mutusteltaessa, mutta sitten sika unohdetaan.

– Esitänkin, että otamme käyttöön kuukausittaisen läskisoosipäivän kaikissa maamme julkisissa keittiöissä, jolloin koko Suomi syö kerran kuukaudessa yhtä aikaa sikaa. Samalla voidaan muistuttaa, kuinka ns. vähempiarvoisista ruhonosista voidaan valmistaa herkullista ruokaa.

Kärnä toteaa, että mikäli kehityssuunta jatkuu tällaisena, ei tulevaisuudessa ole kuluttajille tarjolla muuta kuin epäeettistä ja epäekologista ulkomaista sikaa.

– Tätä ei varmastikaan kukaan halua. Suomessa sianlihan tuotanto on eettistä verrattuna esimerkiksi Tanskaan, Saksaan ja Puolaan. Suomalaiset siat saavat pitää saparonsa ja yli 90% sikatiloista on myös sitoutunut käyttämään kivunlievitystä porsaiden kastroinnissa. Soijan osuus suomalaisten sikojen rehusta on myös häviävän pieni, noin 6%, ja sen käyttöä korvataan yhä enemmän kotimaisilla kasvisvalkuaisilla. Suomalaisen sian syöminen onkin aina ilmastoteko kun sitä verrataan ulkolaiseen sikaan. Pidän aivan välttämättömänä, että saamme sianlihan arvostusta taas nostettua ja kuukausittainen läskisoosipäivä olisi siihen hyvä keino.

MIKKO KÄRNÄN LÄSKISOOSI

1 kg rasvaista porsaankylkeä
2 isoa sipulia
5-6 rkl vehnäjauhoja
50 g voita
1 litra mietoa lihalientä
15 maustepippuria
Suolaa

1. Hienonna sipulit ja leikkaa liha muutaman sentin paloiksi tai kuutioiksi. Ruskista lihat valurautapannussa parissa erässä ja paista kunnes ovat rapeita. Ripottele päälle suolaa ja nosta lihat valurautapataan. Jätä siasta irronnut rasva pannuun.

2. Lisää voi pannuun ja paista sipulit pehmeiksi. Nosta sipulit pataan possun seuraksi.

3. Ruskista jauhot rasvassa kauniin ruskeiksi jatkuvasti hämmentäen. Varo jauhojen palamista ja lisää tarvittaessa voita mikäli sika onkin ollut vähärasvaista.

4. Kun väri on hyvä, lisää lihaliemi koko ajan voimakkaasti sekoittaen. Lisää mukaan maustepippurit ja tarvittaessa suolaa. Kypsennä noin 5 minuuttia kunnes koostumus on hyvä. Kaadu kastike pataan ja sekoita kunnolla.

5. Hauduta läskisoosia padassa pari tuntia miedolla lämmöllä. Jos kastike on liian paksua, lisää vettä. Tarkista maku ja tarjoa lapin puikulaperunoiden, suolakurkkujen sekä puolukkasurvoksen kera. Annos riittää 4-6 hengelle.

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI