Kaupunginjohtaja Henna Viitanen Virtain hyvinvointimessuilla: ”Hyvinvointi ei synny itsestään”

0
Yhtenäiskoulussa järjestetyt hyvinvointimessut vetivät mukavasti yleisöä.

Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat

Virtain kaupunginjohtaja Henna Viitanen korosti hyvinvointimessujen avajaispuheessaan Virtain yhtenäiskoululla lauantaina, ettei hyvinvointi synny itsestään.

Kaupunginjohtaja Henna Viitanen avasi hyvinvointimessut.

-Kunnan rooli hyvinvoinnin mahdollistajana on keskeinen, mutta aivan yhtä tärkeitä ovat yhdistykset, järjestöt, yritykset sekä yksilöt eli jokainen meistä. Yhdessä nämä tahot muodostavat sellaisen verkoston, joka tukee ja edistää ihmisten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Yhdistykset tarjoavat yhteisöllisyyttä ja mielekästä tekemistä, kun taas yritykset luovat taloudellista hyvinvointia ja uusia ratkaisuja. Yksilöinä jokainen voi omilla teoillaan vaikuttaa omaan ja muiden hyvinvointiin.

-Näiden toimijoiden yhteistyö on avainasemassa hyvinvoinnin edistämisessä. Me Virtain kaupungilla haluamme tukea tätä yhteistyötä kaikin keinoin, jotta voimme yhdessä luoda Virroille ympäristön, jossa kaikki tuntevat olonsa turvalliseksi ja hyvinvoivaksi. Siksi olemme juuri nyt starttaamassa varmasti hienoa messupäivää, sanoi Henna Viitanen.

Henna Viitasen näki, että hyvinvointi koskettaa meitä jokaista ja sen edistäminen vaatii yhteistyötä eri toimijoiden kesken. -Nämä messut ovat hyvä osoitus siitä. Täällä on huikea määrä kolmannen sektorin toimijoita ja yrityksiä paikalla, menkäähän rohkeasti tutkimaan, mitä kaikkea meiltä Virroilta ja lähialueelta löytyy, kehotti paikallaolleita Henna Viitanen.

Messuilla oli myös yhtenä ohjelmanumero tuolitanssia.

 

 

 

 

 

Ulkona pihalla voitiin tutustua vpk:n esittelemään kalustoon.

 

 

 

 

 

 

 

Myös ekoammuntaa oli mahdollisuus kokeilla ja testata kuuloa. Ulkona oli nähtävillä koiria ja VPK:n esittelemää kalustoa. Messujen juontajana toimi sanavalmis Ari Dahlberg, joka myös piti kiitospuheen tapahtuman lopuksi. Mesuilla kävi arviolta 600-700 henkilö ja seuraan kerran hyvinvointimessut järjestetään vuonna 2026 - j
Messuilla käytiin leikkimielinen kakun koristelukisa. Mukana olivat vas. kaupunginjohtaja Henna Viitanen, nuorison edustajat Janni ja Kaarlo ja Virtain ” julkkisleipuri” Merja ” Memmu” Kohtala.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Virtain hyvinvointitoimialan järjestämille toisille messuilla oli mukana yhteensä 47 näytteilleasettajaa. Kirjo oli hyvin monipuolinen liikunnasta, urheilusta, taiteesta, terveyspalveluista maanpuolustukseen, fysioterapiaan, kylpyläpalveluihin , eläkeläistoimintaan ja erilaisiin vanhuspalveluihin sekä myös kaupungin ja seurakunnan tuottamiin omiin hyvinvointipalveluihin.

Myös ekoammuntaa oli mahdollisuus kokeilla ja testata kuuloa. Ulkona oli nähtävillä koiria ja VPK:n esittelemää kalustoa. Messujen juontajana toimi sanavalmis Ari Dahlberg, joka myös piti kiitospuheen tapahtuman lopuksi. Mesuilla kävi arviolta 600-700 henkilö ja seuraan kerran hyvinvointimessut järjestetään vuonna 2026. – jr



 

JÄTÄ KOMMENTTI