Keskusta esittää kokeneita luottamushenkilöitä hyvinvointialueen johtoon

0

Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiri kokoontui sunnuntaina 20.2. päättämään esityksistään hyvinvointialueiden luottamustehtäviin.

Keskustan esittää hyvinvointialueen valtuuston 1. varapuheenjohtajaksi Esko Lehtimäkeä (Teuva), sekä hallituksen puheenjohtajaksi Lasse Hautalaa (Kauhajoki). Hallituksen toiseksi varapuheenjohtajaksi esitetään Anneli Jäätteenmäkeä (Lapua).

Kansanedustaja Mikko Savola

-Lupasimme vaaleissa huolehtia lähipalveluista. Keskustalle se tarkoittaa koko maakunnasta huolehtimista reunimmaisesta pitäjästä maakunta-keskukseen. Tänään piirikokouksen päätös maakuntamme luottamuspaikoista lähti siitä, että jokainen paikkakunta huomioidaan. Se tarkoittaa myös sitä, että keskeisiin luottamustehtäviin valittiin myös pienemmiltäkin paikkakunnilta valittuja henkilöitä. Keskustan kantaa vastuun koko maakunnasta. Se on meidän periaatteemme, ideologiamme ja myös päätöstemme pohja, piirin puheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Savola toteaa.

Piirikokous nimesi ehdolle hyvinvointialueen henkilöstö- ja kehittämislautakunnan puheenjohtajaksi Sari Palmun (Alajärvi), talous- ja investointilautakunnan puheenjohtajaksi Jaakko Niemistön (Kauhava), turvallisuuslautakunnan varapuheenjohtajaksi Kati Ojaniemen (Seinäjoki), tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi Olavi Kandolinin (Kurikka) ja yksilöasioiden jaoston varapuheenjohtajaksi Paula Sihdon (Seinäjoki). Hyvinvointialueen hallitukseen tullaan esittämään Lasse Anttilaa (Alavus), Esko Ahosta (Evijärvi), Paula Sihtoa (Seinäjoki) ja Helena Tuuri-Tammelaa (Isokyrö).

Mainittujen ehdokkaiden lisäksi, ehdotetaan lautakuntien jäseniksi alueeltamme seuraavasti:

Alajärvi: Antti Joensuu

Alavus: Silja Hiironiemi  ja Susanna Laitila

Soini: Juha-Pekka Keisala

Vimpeli: Sirpa Salomäki

Ähtäri: Pirkko Oikari


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI