Knetti.tv kävi pitkästä aikaa vierailulla Alajärven kaupungin valtuustosalissa seuraamassa kuntapäättäjien työskentelyä.
Niputimme yhteen Alajärven valtuuston perinteisen syyskuun maanantain iltakokouksen päällimmäiset asiat.
Katsauksessamme valtuustosaliin paneudutaan mm.
-miksi kolme kaupunginvaltuutettua teki pesäeron omaan valtuustoryhmäänsä kuntaa jo pitkään riepotelleen hoivakotiasian tiimoilta
-valtuutettujen puheenvuorojen ja vetoomusten ohella näemme ja kuulemme kuvissa myös Järvi-Pohjanmaan peruspalvelujohtajan selvityksiä paikalla olijoille.
-kiinteistöyhtiö Järvikartanon massiiviseen uudis- ja saneerausrakentamissuunnitelmaan, jossa entisten Kantakrouvin ja Hotelli-Ravintola Kitrohovin tilat saavat perusteellisen muodon muutoksen. Nykyinen rakennuksen yläkerta muutetaan kauttaaltaan hotellihuoneiksi, joita tulee huomattava määrä lisää aikaisempaan verrattuna.
Vastaavasti suunnitelmissa rakennuksen alakerta saa uuden ilmeen täysin uudella laajenusosalla, jonne tulisivat muun muassa nykyaikaiset ravintolatilat ja jopa kuusiratainen keilailuhalli.
Sauna- ja allasosasto peruskunnostettaisiin. Sisäänkäynnit tulisivat muuttumaan suunnitelmien myötä pohjois-ja länsipuolelle rakennusta
Toimittajana Kauko Ukonmäki