Kolumni | Hanhien suojeluko kanalintuja tärkeämpää?

0
Vaikka metsojen vähän, niin nämäkin harvat metsiemme kuningaslinnut joutuvat koppeloiden puutteessa hakemaan siipeilykavereitaan pihoistakin, ihmisistä ja autoistakin. -Tämä todistaa, etteivät linnut kaipaa elinympäristökseen korpimetsiä!

Pentti Hautala
Alavus/Töysä

Pentti Hautala

Katsellessa riistakolmiolaskentojen tilastoja, saa todeta vanhan wiisauden mukaisesti:” valhe, emävalhe ja tilasto”! Niin suuria lukuja ovat ”lintulaskijat” papereihinsa taas kynäilleet.

Näin on pääteltävissä viimeksi julkistetustakin laskennasta ainakin metsäkanalintujen lukumääristä! Laskennassa kierretään maastossa kolmiorata, jonka jokainen sivu on 4 km. pitkä. Yhteensä 12 km. Tilastoihin ilmoitetaan havaitut metsäkanalinnut. Harvojen tiedossa olevat kolmiot ovat vuodesta toiseen samat.

Riistalintujahan ilmoitetaan havaitun jopa kymmeniä metsäneliökilometrillä!! Ja tämä metsissä paljon liikkuvia ”tavallisia tallaajia” ihmetyttääkin, kun esim. metsojen ja koppeloiden lentoon lähtemisen rytinää ei saa ihailla enää kuin ennen.

Monia tunteja metsässä suoritetun kävelyretken aikana vain harvoin havaitsee metsäkanalintuja. Herää kysymys riistalaskijoiden suhteen. Kykeneekö kaikki kävelemäänkään kyseistä 12 km. matkaa. Takavuosina laskijoina oli sellaisia sukulaismiehiäkin, että autosta-sisälle liikkuminen tuotti vaikeuksia.

Jokainen paljon luonnossa ja metsässä liikkuva huomaa kuinka metsäkanalintuja on todellisuudessa vähän. Metsojen, koppeloiden, teerien, pyiden ym.  ovat vaikuttaneet monet tekijät.

Jokaisen suomalaisen, metsästäjänkin pitäisi tuntea ”piston sydämessään”, kun metsiemme kuningaslintu: METSO! -Nekin harvat yksilöt jotka vielä ovat elävien kirjoissa joutuvat hakemaan koppeloiden korvaaja ihmistä ja autoistakin.

Metsäkanalintujen katoon ovat syyllisiä ihmisten lisäksi, luonnossamme yhä nopeasti lisääntyvät minkin ja supit. Esim. todelliset ”tappokoneet” minkit popsivat jo munat pesistä, jos löytävät pesän. Esim. metsästäjät syyttävät kovasti kanahaukkoja ja nykyistä metsänhoitoakin mainittujen riistalintujen vähenemisestä. Korpimetsien hakkuita myöskin moititaan, kanalintujen katoamisesta.

Kanahaukkoja on ollut aina luonnossamme. Runsaammin kuin nykyään. Silti ns. metsälintuja lehahteli lentoon aina useita, kun metsissä ja pelloilla liikkui. Rauhoitettujen korpimetsien on luonnon- ja kansallispuistoissa tuhansia hehtaareja. Lisäksi yksityisetkin omistaja ovat säilyttäneet tällaisia kohteita.

Retkeillessä em. vanhoissa metsissä, ei siellä metsoja, eikä koppeloita tapaa. Huomattavasti enemmän kylien ja asuinalueiden hoidetuista lähimetsistä.
Kun Suomen Riistakeskuksen tilastoista tarkastelee, niitä määriä mitä metsästäjät ovat vuosittain ilmoittaneet saaneensa saalikseen, niin yllättyy. Erityisesti se yllättää kuinka suurimääräisiä nämä luvut ovat.

Se jää tietenkin aivan pimentoon, onko saalismäärät ilmoitettu yläkanttiin, että ei kieltokiintiöitä lisättäisi?  Esimerkiksi Riistakeskuksen julkiset tilastot osoittavat, että vuosittain metsäkanalintujen saalismäärät ovat olleet runsaasti yli miljoona yksilöä!
Näistä hurjan suuria lukuja ihmetellessä selviää se, että mistä johtuu myöskin valtaosalta metsäkanalintujen väheneminen.

Kun metsästäjien saalismäärin lisää vielä minkin, supikettujen jne. osuuden, on aihetta ihmetellä, että lintuja on vielä hengissä. Varmasti maalaisjärjellä ajatellen tulevaisuutta varten oikeita päätöksiä olisi, että ainakin metson/koppelon metsästys kiellettäisiin muutamiksi vuosiksi kokonaan.

Onhan se surkeaa tulevillekin sukupolville, jos ja kun Suomen kantalajit metsot ja muutkin kanalinnut sallitaan häviävän sukupuuttoon! -Samalla saamme Ihmetellä sitä, missä luuraavat vihervasemmistolaiset ja luonnonsuojelun aktivistit. Ovatko he itsekin jahtaamassa metsälintuja?

Järjenvastaista on, että nykyään ei saa häiritä eikä metsästää, puistoja, pihoja, kenttiä, rantoja sotkevia ja miljoonien eurojen vahinkoja viljelijöille pelloilla aiheuttavia valkoposki-hanhia. Merimetsotkin saavat tuhota saariluonnot pilalle ym.

Monet suomalaiset ihmettelevät, että miksi kansanedustajat sekä niin sanotut luonnonsuojelijat hyväksyvät metsäkanalintujen hävittämisen sukupuuttoon ja valkoposkihanhien ylisuojelun? – He hyväksyvät siksi, kun itse ovat innokkaita kanalintujen metsästäjiä.

Kuvat: Pentti Hautala


 

vanhat kuorma-autot tukim

JÄTÄ KOMMENTTI