Ähtäri on monenlaisten tarinoiden, yrittäjien, taiteilijoiden ja keräilijöiden kaupunki. Toki samaa henkeä löytyy muualtakin, Järvi-Pohjanmaalta, Suomenselältä ja rajamaakunnista. Mutta puhutaan nyt Ähtäristä, esimerkin omaisesti.
Itselleni uusin kansalaisjärjestö tällä paikkakunnalla, tosin vielä rekisteröitymätön sellainen on Ähtärin keräilijät. Viidestä kymmeneen miestä – miehiä ja varttuneitakin kaikki ovat vielä tässä vaiheessa – kokoontuu jo kuudetta vuotta viikoittain isommin ääntä pitämättä eräässä keskustan osto- ja myyntiliikkeessä.
Lauantaiaamun tapaamiset vetävät puoleensa samanhenkisiä paikkakuntalaisia mutta myös Helsingissä työskentelevän Inha-aktivistin, aviopuolison kautta tähän kaupunkiin ihastuneen tamperelaiskeräilijän ja alavutelaisen postihistorian ykkösasiantuntija ja kattavan postileimojen kokoelman omistaja vuodesta 1856 alkaen, jolloin Alavudelle perustettiin maan ensimmäinen maalaispostiasema.
Kaikkia yhdistää eri tavoin ilmenevä keräilyvietti, joka on samaa sukua kuin tarve musisoida, maalata, valokuvata tai kuntoilla kahdesti päivässä. Mutta sen ohessa miehet katsovat tekevänsä merkityksellistä kotiseututyötä kerätessään kuka mitäkin vanhoista kirjeistä ja teemallisista karamellipapereista aina tekniikan varhaisiin saavutuksiin asti.
”Maalaisia” menestystarinoita
Ähtäristä löytyy kyllä aihetta kotiseudun arvostukseen myös liike-elämän ja koulutuksen aloilta. Teollista ja metsäalan perinnettä löytyy pidemmältä ajalta kuin keskimäärin muista Etelä-Pohjanmaan kunnista. Siitä kertovat muiden muassa Inhan Tehtaat (1841 -), Vääräkosken kartonkitehdas (1900), Tuomarniemen metsänvartijakoulu (1903 – ) ja sotien aikana alkanut varikkotoiminta, joka työllistää nykyisinkin lähes 90 ihmistä. Ähtärin eläinpuisto (1973) on oma lukunsa. Tällä hetkellä juuri se on valtavassa kasvussa.
Teollisuuden pitkäaikaisesta roolista paikkakunnalla kertoo surullinen tilastollinen muistikuva vuosilta, jolloin tein Ähtärinjärven Uutisnuottaa 1990-luvun puolivälistä eteenpäin. Etelä-Pohjanmaan ”syvällä maaseudulla” ns. punaisia ei teloitettu juuri ollenkaan – paitsi Ähtärissä. Täällä kansalaissodan aikana sai saman pitäjän asukkaan, ”veljen” aseesta surmansa yli kolmekymmentä henkilöä.
Suomenselän tarinoita 1 –kirja ilmestyi viime perjantaina. Mielestäni kirjoittajan, Heikki Hämäläisen tutkimus- ja kirjoitustyön keskeinen motiivi on ollut osoittaa, että maaseudun asukkailla on ollut nykyurbaanin uskomuksen vastaisesti mitä moninaisinta osaamista ja luovuutta.
Parisataa sivua todistaa talonpoikaisväestön, talojen ”liikaväestöstä” eriytyneen ruotusotilaan tai teollisuuden työläisiksi lähteneiden ihmisten älyllisestä tasosta aivan jotain muuta, kuin mihin itse asiassa rasistiseksi muuntunut ilmaisu ”maalainen” sivumerkityksineen viittaa.’
USA:ssa erämaiden asuttajia
arvostetaan suuresti, entä meillä?
Heikki Hämäläinen toivoo, että kaikkialla maaseudulla viriäisi paikallishistoriallisia tutkimushankkeita. Ne vahvistavat uskoa siihen, että tänne hakeutuneilla eräkävijöillä ja myöhemmin talonpojiksi asettuneilla uudisasukkailla on täytynyt olla poikkeuksellisia ominaisuuksia lähteä rannikkokaupunkien satamista sisämaan turkismetsille kuten USA:n asuttajapioneerit lähtivät asuttamaan suurta ”länttä” itärannikolta käsin.
Tuntemattomien seutujen valloittajat, olipa kyse kuusta tai maasta ovat mielestäni lähtökohtaisesti yhteisöjensä lahjakkaimpia ja taidollisimpia yksilöitä, eivät mitään suunsoittajia tai joutavia haaveilijoita. USA:ssa asuttajapioneereja on ihailtu meidän aikoihimme asti.
Suomen salojen asuttajat eivät ole saaneet tutkimuksessa tai populaarikulttuurissamme osakseen arvostusta, oikeastaan päinvastoin. Mediassa on joskus innostuttu jopa ruoskimaan kaiketi leikillään, mutta ehkä tosissaankin esi-isiämme siitä, että he eivät lähteneet unkarilaisten matkaan idästä länteen Euroopan viininviljelyseuduille vaan lähdimme pohjoiseen omiin intiaanisotiimme Suomenniemelle työntäen lappilaiset yhä ylöspäin kohti Jäämerta.
Maaseudun ihmisten oma itsetunto ja rakkaus kotiseutuun on maaseutukuntien tulevan menestyksen salaisuus. Sen vahvistamisessa Suomenselät tarinoita – kirjasarja ja kansankuvaukset esimerkiksi Ympyriäinen-kotiseutujulkaisussa ovat tärkeitä.
Meidän aikuisten on syytä osoittaa viihtyvämme tällä seudulla niin työssä kuin vapaa-aikanammekin. Jos näin koemme ja se säteilee meistä, se on parasta toimintaa oman paikkakunnan kehittämiseksi. Kunnalliset hankkeet jäävät kakkoseksi kotiseuturakkauden synnyttäjänä.
Kunnanjohtaja Väinö Jaakola puolisoineen laittoi itsensä poikkeuksellisesti likoon Ähtärin eläinpuiston alkuvaiheissa. Samoin on tehnyt Raimo Kuoppa-aho Ähtärin Urheilijoiden taustalla, Kivinummen suku Ähtärin Valppaan riveissä tai melkoinen joukko isiä ja äitejä Ähtärin jäähallihankkeen takana, vaikka tiedossa oli, että joukkueurheilussa tämä seutu on auttamatta kasvattajaseuran roolissa.
Paikallinen aktiivisuus
kotiseutuhengen luojana
Mutta se pyyteetön nuorisotyö itselleni läheiseksi tullutta vanhempainyhdistystoimintaa unohtamatta, se on se pääpointti myös kotiseututyössä. Toivon mukaan valmentajat tiedostavat olevansa samalla asialla Ähtäri-Seuran ja muiden kunnan kehittäjien kanssa.
Kansalaisjärjestötason toimijoiden into voi saada nuoriamme synnyttämään Ähtäriin kenties uusia Tankki Oy:n tai Muovilamin kaltaisia yrityksiä, Buster- ja Silver-veneiden historiaa unohtamatta maakuntakeskuksien tai Helsingin seudun sijaan. Tietoliikenneyhteydet, edes pienlentokenttien puute eivät ole enää esteenä.
Lähinnä suomalaisen maaseudun kehitystä ja etätyön yleistymistä rajoittavat omat asenteemme ja Helsingin ikuiseen kasvuun, myös viestintäyhtiöihin, sijoittaneiden rahamiesten ja –naisten manipulaatio nuortemme suuntaan. EU aluehankkeineen voi viime kädessä olla parempi ystävä maaseudun asukkaille kuin Suomea pääkaupunkiseutu edellä ”kehittämään” pyrkivä maamme keskushallinto. Nämä seikat kun tiedostaisimme, olisimme jo matkalla eteen- ja ylöspäin. -JS
KATSO MYÖS MIELENKIINTOISET VIDEOHAASTATTELUT:
Tampereen seudulla asuva Heikki Mäkinen kertoo omasta keräilyharrastuksestaan. Hän käy mahdollisimman usein Ähtärin keräilijöiden kokouksessa. (kuvaus Jouko Siirilä/jpnews.fi)
Alavutelainen Kauko Välimäki käy säännöllisesti Ähtärin keräilijöiden kokouksessa. Hänelle keräily on ollut todella antoisa harrastus kokonaista 70 vuotta! Välimäestä oikealle Seppo Kallela ja Anssi Mäkinen. (Kuvaus:Jouko Siirilä/jpnews.fi)
