KOLUMNI | MM-hiihdot – PÄÄTTYIVÄT ISOJEN MIESTEN ITKUUN !

1
Kuva ajalta kun hiihto oli aitoa ja kikkailematonta. Norjan ylivoimakaan ei ollut niin murskaavaa ja itsestään selvää, kun Suomi-poika sinnitteli vastaan. Kuvassa koko kansan hiihtokuningas Eero Mäntyranta. (Arkistokuva)

PENTTI HAUTALA

Meidän suomalaisten ja koko maailmankin hiihtohenkisten piina kesti puolisentoista viikkoa. Piina johtui sitä ainakin murtomaahiihdon osalta, että Norja vei melkein kaikki mitalit. Tunturimaahan meni huomattavasti enemmän mitaleja, mitä muu maailma saavutti yhteensä.

Norjalaisten ylivalta on huono homma hiihdon arvokilpailujen tulevaisuudelle. Näin siksi, kun kiinnostus hiihtolajeja kohtaan samalla hiipuu monissa maissa.

Toimittaja Pentti Hautala

Obertsdorfissa nyt järjestetyt MM-hiihdot osoittivat, että kilpailujen ohjelmaa on uudistettu huonoon suuntaan. Tarkoitan tällä ensisijaisesti yhteislähtöjä ja maalisuoralle saapumista. – Niin MM-kisoissa kuin muissakin kilpailuissa tullaan yleisesti loppukiriin vauhdikkaasta laskusta mutkan kautta.

Mainituissa olosuhteissa sai nyt MM-hiihdotkin epäurhelijamaisen lopun. Isot miehet itkivät ja paiskovat suksiaan maaliin päästessään. Tämä ei kuulu urheilun rehtiin perinteeseen.
Luin jostakin lehden otsikosta, että MTV:n urheilutoimittajalta Timo Innaselta oli kyselty: ”Onka Iivo Niskanen kusipää”, kun paiskoi suksiaan maaliin selviydyttyään? Ja myös moitti huoltomiestään julkisesti, voimasanoilla höystäen”?
Innanen kertoi vastanneensa. ”Ei ole!. Sen sijaan hänen mielestään Niskanen on äärimmäisen voitontahtoinen. Sellainen huippu-urheilija,joka on itse menestyksensä eteen tehnyt kaiken voitavansa”.

– Aidot tunteet pitää voida aina ilmaista, niin tappioden ja voiton hetkilläkin aidosti, muistutti Innanen.

Niskasen tullessa maaliin ja suksiaan paiskoessaan oli jo voiton loppusuoran nahistelussa menettänyt, itäisen naapurimaamme Aleksander Bolshunov. Hän vuodatti vuolaasti kyyneleitään loppusuoralle johtaneen kurvin kolaroinnin tappiostaan.

50 kilometrin hiihdon maalissa nähtiinkin näin raavaitten-aikuisten miesten itkua ja julkisia kyyneleitä. Sellaista jota on totuttu näkämään vain pienempien koululaisten hiihtokilpailuissa.

Loppusuoran alun kurvin törmäilystä hylättiin ensimmäisenä maaliin ennättänyt norjalainen Johannes Kläbo. Toisena maalin saavuttanut Emil Iversen julistetiin voittajaksi ja Bolshunov toiseksi.
Norja teki protestin josta koettiin myöhemmin todellinen MM-hiihtojen urheiluteko. Hylätty, moraalinen voittaja Kläbo ei yhtynyt hiihtoliittonsa valitukseen. Näin valitus tyssäsi tähän.

Voidaankin todeta, että vuoden 2021 MM-hiihtojen moninkertaisen kultamitalistin ratkaisu olikin kisojen suurin urheiluteko. Kävihän hän maalissa myöskin rehdisti taputtelemasa lohdutuksiakin Bolshunoville.

NISKANEN heitteli suksiaan ja kiroili aivan turhaan sekä sätti huoltomiestään huonosta voitelusta. Hiihtihän hän sivakoiden vaihdon jälkeen porukan kiinni ja ryntäsi reiluun johtoonkin. Hän ei olisi pystynyt jättämään ennen maalia Bolshunovia ja norjalaisia kuin moottorikelkalla. Ja luppukiririssä ei koneellakaan.

MTV:n hiihdon asiantuntija Jari Isometsä kommentoi viikolla, että ensimmäisenä maaliin hiihtänyt Johannes Hösflot Kläbo vetäytyi protestista, kun hänen läheinen ystävänsä Emil Iverssen julistettiin voittajaksi. Bolshunov hopealle ja norjalainen Simen Kruger pronssille.
Jos mitallit olisivat menneet toisin, niin Norja sekä Kläbo eivät olisi vetäytyneet protestista.

Eniten ihmetyttää suomalaisten hidas hiihtovauhti!?  – Perttu Hyvärinen jäi vottajasta 6.5 , Lauri Lepistö 7.59 ja Juho Mikkonen 10.32 minuuttia !

TÄSSÄ TILANTEESSA on sopiva muistella, kuinka 1960-luvulla itse kuuluin puolustusvoimien hiihtovalmennusporukkaan. SM-hiihdot olivat Hämeenlinnan Ahvenistolla voitelukelillä. Ei silloin tullut mieleenkään paiskoa suksia ja syyttää voitelusta muita vastuussa olevia. Silloin oli vastuu onnistumisesta itsellä ja huoltomiehillä.
Menestystäkin tuli vaativassa maastossa 15 km hiihdossa alueellemme, kun lehtimäkeläinen Eero Norolampi hiihti kolmanneksi, Alavuden Keijo Pollari neljennäksi ja töysäläinen Pentti Hautala kahdeksenneksi.
Norolampi ja Pollari edustivat jo tuohon aikaan Tampereen Poliisi-Urheilijoita.
Minä ja Pollari saavutettiin myöskin TPU:n joukkueessa viestinhiihdossa pronssia Salpausselän hiihdoissa.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

1 KOMMENTTI

  1. Olipas Pentiltä taas kiinostava ja kunnon juttu. Minäkin muistan tuon Ahvenistolla hiihdon, kun sijotuin 22 sijalle. Karjalainen Osmo voitti. Osmo oli saanut Pentin kiinni ja sitten maaliin hiihdettiin peräkanaa.
    Hautalan Pentti oli räväkkä persoona jo siihen aikaankin. Oli voittaja jo ennen starttia. Eli oikea asenne. Mutta hyvin hän hiihtelikin. On mukava lukea Pentin kirjoituksia jpnewsistä. Onneksi kaveri vihjaisi tästä verkkojulkaisusta.
    Aimo Saapunki, Kuusamo

JÄTÄ KOMMENTTI