Kuikasta tulossa mökkibongareiden suosikkilintu

0

Kuikka on Suomen mökkiläisten suosikkilintu (Kuva: Ari Ahlfors) Klick,isommaksi!
Kuikka on johdossa parhaillaan käynnissä olevassa BirdLife Suomen Mökkibongaus-tapahtumassa.
Tapahtumassa kerätään lintuhavaintoja ja selvitetään mökkiläisille rakkaimmat lintulajit.

Oman suosikkilintunsa on käynyt ilmoittamassa jo yli 200 osallistujaa, joista peräti 40 % on kertonut kuikan suosikkilinnukseen. Seuraavaksi suosituimpia mökkilintuja ovat tämän hetken tilanteen mukaan laulujoutsen ja västäräkki. Osallistujat ovat ilmoittaneet mielilinnukseen lähes 80 eri lajia.

Rakkaimpien lintujen lisäksi kerätään havaintoja viidestä lintulajista: kuikasta, laulujoutsenesta, kyhmyjoutsenesta, rantasipistä ja meriharakasta. Kyseessä ei ole kilpailu ja tapahtumaan voi osallistua, vaikka ei havaitsisi yhtään kohdelajia.

Mökkibongaukseen voi osallistua sunnuntaihin 4.7. asti kuka tahansa missä tahansa Suomessa. Osallistua voi nettilomakkeella tai postikortilla. Havaintojen kertymistä ja äänestystilanteen kehittymistä voi seurata tapahtuman verkkosivuilla www.mokkibongaus.fi. Tulossivuilta löytyvät myös kunkin mökkikunnan osallistujamäärät sekä taulukot ja kartat havaituista lajeista.

Mökkibongauksen tarkoituksena on saada yleisö kiinnostumaan lähiluonnosta ja kerätä lintutietoa. Mökkibongaus järjestetään nyt ensimmäistä kertaa.

Digi-terveysasema Kuusiolinna 700x

JÄTÄ KOMMENTTI