KUMMALLISPOLITIIKKAA

0

Kuntavaalit – kunnan parhaaksi vai vastustajat matalaksi!

Kaikesta huomaa, että kuntavaalit ovat tulossa. No, se näkyy yleisenä hermostumisena. Puhutaan pahaa, loukataan, valehdellaan, mutta vain toisia, vääränvärisiä kohtaan. Edes itseään ei pystytä kehumaan, vaikka ei edes syytä olisikaan. Eletään mustamaalaamisen kulta-aikaa, aikaa ennen kuntavaaleja.

Mitä väliä loppujen lopuksi sillä on, vaikken tulisikaan valituksi, kunhan vaan ei tuo naapurin typerä vääräuskoinen, vääränvärinen toisinajattelija ainakaan läpi menisi. Hyvää esimerkkiä näyttää Suomen juhlavuoden eduskuntalaitos, soutaa ja huopaa, eikä media löydä juurikaan sisältöä tästä kaksisataapäisestä korkeimmasta vallankäyttäjästä, repii otsikkonsa pelihousunsa kadottaneista edustajista.

Koko touhu alkaa olla keltaisen median alamaisille tuottamaa viihdykettä, jossa terve järki on käyttökiellossa. Kyllähän tästä pitää olla huolissaan. Missä on se entinen vaalityö, jossa mentiin kansan keskelle, kuultiin mitä toiveita kansalaisilla on tulevaisuuden toiveina.

Kansalle tarjotaan ministereiden epäonnistuneita visioita, selityksiä, totuudenvastaisuutta ja syyttelyitä. Kyllähän tästä pitää olla huolissaan kun suuret, koko kansaa koskevat uudistukset eivät etene tai niistä seuraa vain eripuraa, lamaantumista arjen tekemiseen ja epäuskoa parempaan huomiseen.

Suomi suureksi taas ja politiikka takaisin uskottavaksi!

JÄTÄ KOMMENTTI