Kummallispolitiikkaa

0

Otatko vai jätätkö, säästöjä pieniäkin kuntien tukalaan taloustilanteeseen.

Soinin kunnanvaltuusto käsitteli viime kokouksessaan valtuustoaloitetta, Hilkka Raitanen ehdotti valtuuston kokouspalkkioista luopumista vuoden 2015 ajalle. Ei mennyt läpi. Palkkio lienee 53 euroa per kokous. Se lienee siis noin 530 euroa vuodessa. Onhan se iso raha, ei siitä moni halua luopua. Rahalla saa noin 380 litraa polttoainetta vuodessa. Kyseisellä määrällä käy noin 54 kertaa Soinista Veljekset Keskisellä Tuurissa. No, Helsingissä ei varmaan kukaan luopuisi valtuuston palkkiosta, sillä korvaus on noin 3850 euroa ja kävely Stockmanille ei maksa mitään, vaan siinä kasvot sattaa tulla tutuiksi suurelle yleisölle seuraavia vaaleja varten. No, eihän saavutetuista eduista tietenkään luovuta, joten kunnan vaatimat säästöt täytyy löytää muualta.

Vuorenmaan laskettelukeskus sitten. Missähän koko keskus oikein meni vikaan? Eikö ollut lunta, no lunta tuntuisi olevan nyt riitävästi. Siitä ei ole kysymys. Mutta paluu entisiin aikoihin tulee vain vaikeimmiksi tulevaisuudessa. Joupiska, Lakeaharju ja  Simpsiö kehittävät omia keskuksiaan ja toimivat ainakin kohtuulliseti? Kyllähän Vuorenmaassakin laskettelijoita oli ainakin 90-luvulla. No, nyt eletään tätä vuotta, eikä laskettelijoita tule, kun rinne on kiinni. Korkeintaan paikalle tulee pelkkiä moottorikelkkoja.

JÄTÄ KOMMENTTI