Kuortaneen kunnanhallituksen päätöksiä

0
Kuortaneen kunnantalo

Kuortaneen kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 16.9.

Kiinteistövero selvitys

Esittelijä: Rakennustarkastaja Katja Karonen

Valmistelija: Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki

Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se päättää seuraavaa:
Kiinteistöveroselvitys tehdään kunnan omana työnä ja sen tekemiseen palkataan kokenut projektihenkilö, joka on tehnyt vastaavia selvityksiä muillekin kunnille. Selvityksen kustannukset sisällytetään rakennusvalvonnan vuoden 2025 talousarvioon ja vuoden 2026 taloussuunnitelmaan.

Päätös: Asiasta käydyn keskustelun kuluessa kunnanjohtaja muutti esitystään niin, että asia palautetaan valmisteluun. Kunnanhallitus päätti hyväksyä kunnanjohtajan kokouksessa muuttaman päätösehdotuksen. Riikka Varila oli poissa kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana 18:20 – 18:26

Anomus Epanet-verkoston koordinaation jatkorahoituksesta

Valmistelija: Kunnanjohtaja
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys on lähestynyt muun muassa Kuortaneen
kuntaa anomuksella Epanet-verkoston koordinoinnin jatkorahoituksesta.

Esittelijä: Kunnanjohtaja

Päätösehdotus: Kunnanhallitus myöntää Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistykselle sen anoman Epanet-korkeakouluverkoston koordinoinnin rahoituksen vuosille 2025-2027
(4.774 euroa per vuosi).

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

Lausunto Lapuan kaupungin rakennusjärjestysehdotuksesta

Valmistelija: Kunnanjohtaja
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus toteaa Kuortaneen kunnan puolesta lausuntonaan Lapuan kaupungin rakennusjärjestysehdotuksesta, ettei sillä ole siihen huomautettavaa.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

Kuntayhtymä Kympin yhtymäkokousedustajien nimeäminen

Valmistelija: Hallintojohaja

Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus nimeää Kuortaneen kunnan yhtymäkokousedustajan ja hänelle varaedustajan Kuntayhtymä Kympin 11.10.2024 pidettävään yhtymäkokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti nimetä Kuortaneen kunnan yhtymäkokousedustajaksi Aapo Petäjäniemen ja hänelle varaedustajaksi Teemu Puolijoen Kuntayhtymä Kympin 11.10.2024 pidettävään yhtymäkokoukseen.

Kuortaneen kunnan omavelkaiset takaukset Kuortaneen Uintikeskus Oy:n Oma Säästöpankista ja Työeläkeyhtiö Elolta ottamille lainoille (takausasiakirjojen varmentaja)

Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää, että kyseisten takausasiakirjojen varmentajana toimii tekninen johtaja Martti Ranta.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

Riikka Varila Urheiluopistosäätiön ja Kuortaneen Uintikeskus Oy:n hallituksen
jäsenenä, Annu Ridanpää-Taittonen Urheiluopistösäätiön työntekijänä ja Jaana
Salo Kuortaneen Uintikeskus Oy:n hallituksen jäsenenä ilmoittivat esteellisyytensä
ja poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki toimi pöytäkirjanpitäjänä tässä asiakohdassa.
lähettämisestä.



 

JÄTÄ KOMMENTTI