Lappajärven kunnanhallitus haluaa pitää omat likavetensä!

0

Vimpelin kunnanhallitus tiedusteli taannoin Lappajärveltä, olisiko se valmis toteuttamaan viemärihankkeensa siten, että kunnan Itäkylän jätevedet johdettaisiin Vimpeliin.

Itäkylän Maa- ja kotitalousseura on selvittänyt jätevesien johtamisen Vimpeliin. Lappajärvi osallistui selvitys työhön noin 9000 eurolla.

Lappajärven kunnanhallitus otti kantaa Itäkylän viemärihankkeeseen ja kunnanhallitus päätti kunnanjohtajan esityksen mukaisesti, että Lappajärvi tekee ensi vuonna koko kuntaa koskevan viemäröintiselvityksen, jossa on Itäkyläkin mukana. Joten niiltä osin erillistä selvityst ei enää tarvittaisi

Kunnanhallituksen kanta on, että Lappajärven alueen jätevedet tulee johtaa Lappajärven puhdistamoille.

Digi-terveysasema Kuusiolinna 700x

JÄTÄ KOMMENTTI