
Lämpötilat kipuavat Suomessa tällä viikolla paikoin jopa lähelle korkeita hellelukemia.
Lämpimät säät houkuttelevat eläinten omistajia viemään lemmikkejään ulos ja tuulettamaan kotona, jolloin eläimet voivat tipahtaa avonaisista ikkunoista ja parvekkeilta tai livahtaa helposti karkuun.
Järjestyslain mukaan koiria on pidettävä taajamassa yleisesti kytkettyinä. Kissalla on sen sijaan lain mukaan vapaa liikkumisoikeus koko maassa, eikä sitä siis tarvitse pitää kytkettynä. Eläinsuojeluyhdistykset kehottavat kaikkia kissan omistajia kuitenkin ulkoiluttamaan lemmikkejään valvotusti, sillä ulkona vapaana liikkuvaa kissaa uhkaavat monet vaarat. Myös kaneja ja muita jyrsijöitä on ulkoilutettava joko valjaissa tai häkeissä.
Kilpikonnien ulkoilutusta on tarkkaan vahdittava, sillä nämä hitaan matelijan maineessa olevat eläimet saattavat olla yllättävän nopeita karkaamaan. Kilpikonnille voidaan hankkia myös ulkoiluaitaus, jossa on oltava maan alle kaivettu verkko, sillä konnat osaavat kaivaa maanalaisia käytäviä, joista ne hakevat luonnossa suojaa pedoilta ja kuumuudelta.
Kaikilla ulkoilevilla eläimillä pitää olla tarjolla raikasta vettä ja suoja, johon eläin pääsee varjoon viilentymään. Samat varotoimet koskevat autoilevia lemmikkejä, sillä suljetussa autossa lämpötila kohoaa jo muutamassa minuutissa vaarallisen korkeaksi.
Koska karvaiset lemmikit eivät pysty hikoilemaan, ne saavat hengenvaarallisen lämpöhalvauksen huomattavasti herkemmin kuin ihmiset. Lämpöhalvaus kehittyy nopeasti ja voi hoitamattomana johtaa lemmikin kuolemaan.
Lämmön uuvuttama lemmikki tarvitsee ensiavuksi viilennystä. Sen turkki kastellaan viileällä vedellä, minkä jälkeen se pitää toimittaa eläinlääkäriin tarkastettavaksi ja hoidettavaksi.
Helteillä matkustavien lemmikkien oloa voi helpottaa esimerkiksi kuljetusalustan alle sijoitetuilla kylmäalustoilla sekä ikkunoihin sijoitettavilla aurinkoverhoilla tai aurnkosuojakalvoilla. Autoileville eläimille pitäisi varata juotavaa matkan ajaksi ja juomataukoja kannattaa pitää riittävän usein.