Seitsemän vuotta sitten Suomeen rantautuneen saksalaisen kauppakonserni Lidlin Suomen-tytäryhtiötä on alusta asti johtanut toimitusjohtaja Antti Tiitola.
Lidl on vakiinnuttanut markkina-asemansa noin viiteen prosenttiin Suomen vähittäiskaupassa. Tiitola huomauttaa, että nyt alkavat rajat tulla vastaan, sillä Suomen reilut viisi miljoonaa asukasta eivät enää paljoa enempää pysty ruokaa ostamaan.
Lidl on alkuvuosina avannut tiheästi uusia myymälöitä eri puolille maata, ja tätä nykyä saksalaisketjulla on 130 kauppaa. Tiitolan mukaan vauhti laantuu nyt 2-5 uuteen kauppaan per vuosi.
Lidl ei Tiitolan mukaan tähyä näillä näkymin Baltiaankaan, sillä yhtiö on myynyt sieltä myymälöiden rakentamista varten varamaansa tontit.
Lidlin aloittaessa Suomessa sen kauppojen valikoimaan kuului noin 800 tuotetta. Nyt nimikkeiden määrä on lähes kaksinkertaistunut. Tiitolan mukaan suomalaiset ovat ainakin oppineet hakemaan juomansa saksalaisketjun kaupoista.
Marimekko käynnistää yt-neuvottelut
Marimekko Oyj on päättänyt aloittaa koko konsernia koskevat yhteistoimintaneuvottelut mahdollisista lomautuksista ja pysyvistä henkilöstövähennyksistä Suomessa. Pysyvän kokonaisvähennystarpeen arvioidaan olevan enintään 35 henkilöä. Toimenpiteillä pyritään 1,5 miljoonan euron vuotuisiin säästöihin.
Liikevaihto laskee
Liikevaihto laski tammi-kesäkuussa 13 prosenttiyksiköllä. Yhtiö arvioikin liikevaihdon laskevan tänä vuonna noin kymmenellä prosentilla.
Liikevoitto on romahtanut miljoonaan, kun se vuosi sitten oli neljä miljoonaa.
– Näkymät ovat edelleen epävarmat. Tilanne eri markkinoilla vaihtelee, mutta mitään selviä merkkejä käänteestä parempaan ei ole toistaiseksi havaittavissa, Marimekon toimitusjohtaja Mika Ihamuotila kommentoi pörssitiedotteessa.
Suunnitellut toimenpiteet kohdistuvat konsernin kaikkiin toimintoihin Suomessa.
Marimekolla on Suomessa kolme tuotantolaitosta: kangaspaino Helsingissä, vaatteita ja laukkuja valmistava tehdas Kiteellä ja laukkutehdas Sulkavalla.