ONNENKIRPPIS 5-vuotias

0
Piha-aluueelle saivat halukkaat saapua myymään tavaraansa synttäripäivänä ilman paikkamaksua.(Kuva: Pentti Hautala)

Teksti ja kuvat: PENTTI HAUTALA
Alavus/Tuuri

Soile Vatanen perusti 5-vuotta sitten Tuuriin OnnenKirpiksen vuokratiloissa Valtatien 18 varteen. Kirppis sai osakseen alusta alkaen suosiota siisteydellään ja hyvällä palvelullaan.

Yrittäjä Soile Vatanen

Kirpparitiloissa alkoi kuitenkin esiintymään heti ahtautta ja niinpä uudet sekä laajemmat tilat hankittiin samalta piha-alueelta. – Koneliike lopetti ja tyhjäksi jäänyt suuri Viitamäentien liiketalo tuli myyntiin. Sen Vatanen osti omistukseensa.

OnnenKirppiksen yhteydessä toimii myöskin Malviala oy/Tasangon Herkkutuoteen tehtaanmyymälä. Näin korput ja muut kahvipöydän herkut voi hankkia samalla, kun tekee löytöjä, runsaasta ja monipuolisesta kirpparitavaran myyntivalikoimasta.
Ostoksia saa tehdä siisteissä ja puhtautta huokuvissa tiloissa. Vuokramyyntihyllyjen välissä olevilla käytävillä on sopivasti tilaa liikkua, vaikka myyntipaikkoja on runsaasti.
Onnenkippis on saanutkin laajan suosion. Tätä todistaa mm. asiakkaiden lukumäärä ja ylistävät kehut esmerkiksi nettisivuilla. Tykkäämisen takeena tähtenä loistaa aina hyväntuulisena asiakaita palveleva yrittäjä Soile Vatanen ja myöskin muut myymäläapulaiset.

Kirppiksen 5-vuotisen toiminnan täyttyessä vietetiin syntäreitä lokakuisena lauantaina. Ja osalalistujia oli paljon nauttimassa kahvitarjoilusta. Ostoksia sai tehdä myöskin ulkotiloissa, jossa kymmeniä myyjiä oli iman paikkamaksua kauppaamassa erilaista tavaraa.

Töysäläisen Ahti Luhtasaari varmentaa omalta osaltaan ensi kesäksikin kaikille pyöräilymahdollisuuksia.- Ahtilta saa kunnostettuja pyöriä 10-30 euron hintaan!! (Pentti Hautala)

Näin syksyllä saa hyviä, kunnostettuja polkupyöriäkin halvalla. Ahti Luhtaasaari haluaa vähentää runsasta valikoimaansa.
Tuottajapuodin pulla-auto oli paikalla sekä me&i-myyjät Anna-Mari Taipalus ja Emma Pasanen. Ulkona viidytti väkeä myöskin ähtäriläinen Jamo Niemi soitollaan ja laulaen.

 


 

vanhat kuorma-autot tukim

JÄTÄ KOMMENTTI