Pipoista pojille se kaikki alkoi

0
vas. asikkaat Irmeli Kitinoja, tytär Minna sekä Pauliina Ruuhilehto

Samurai Shop liiketoiminta alkoi tarpeesta saada pojille pipot. Tietenkään se ei ollut aivan alkuajatus yritystoiminnalle. Oli olemassa kaupallinen koulutus, harrastus suunnitella pienimuotoisia itse tehtyjä asusteita, mutta tärkein startti oli löytää pojille pipo ja se löytyi parhaiten tekemällä lopulta itse.

– Yrittäjävanhempien tyttärenä oivalsin, että kun tuttavien lapsillekin haluttiin samanlaisia pipoja, niin miksei niitä voisi tehdä muillekin. Kun olin saanut opin isoäidiltä, joka oli aina ommellut itse, päätin kokeilla yrittämisen kautta omaa tuotantoa. Aloin ommella päähineitä, huiveja, mekkoja ja muita asusteita. Nyttemmin olen huomannut ratkaisun oikeaksi, harrastuksesta alkanut toiminta on muuttunut aidoksi yrittäjyydeksi.

vas. asiakas Irmeli Kitinoja, tytär Minna Seinäjoelta sekä Pauliina Ruuhilehto

– Käytän tuotteissa kotimaisia ja eurooppalaisia kankaita, joten tuotteiden laatu on hyvä. Myös tuotteiden suunnittelussa olen kaiketi onnistunut, sillä menekki vain lisääntyy. Siinä auttaa myös sosiaalinen media, sitä kautta tulee paljon yhteydenottoja. Hyvä markkinointitapahtuma on Buustia kivijalkaan Seinäjoella viikolla 40, siellä Samurai Shop testaa Seinäjoen ydinkeskustaa kauppapaikkana viikon ajan.

JÄTÄ KOMMENTTI