Soinin kunnan Leader Kuudestaan ”Erämatkailusta elinvoimaa Kuusiokuntiin” -hanke järjestää yhdessä Etelä-Pohjanmaan Kalatalouskeskus ry:n ja Soinin yhtenäiskoulun kanssa kalastustapahtuman Soinin koululaisille keskiviikkona 27.8.2025 kello 9-14 Lauttosen rannassa.
Kyseisenä päivänä vietetään samalla myös valtakunnallista kalastuspäivää.
Kalastuspäivän tavoitteena on edistää lasten ja nuorten monipuolista kalastusta ja kalan käyttöä, ja tietenkin saada lapset kiinnostumaan kalastuksesta. Luontoyhteyden ja eräperinteen säilyttäminen nuorille suunnatussa erätoiminnassa on tärkeää, toteaa Erämatkailusta elinvoimaa Kuusiokuntiin -hankkeen hankekoordinaattori Jaana Pöllänen.

Soinin yhtenäiskoulun rehtori ja kunnan vs. sivistysjohtaja Pasi Huvila on opettajien ja ohjaajien kanssa jakanut oppilaat pienempiin ryhmiin ja oppilaat siirtyvät luokittain sovitun aikataulun mukaan koululta kuntorataa pitkin Lauttoselle.
Päivän aikana koululaiset pääsevät onkimaan rannalta Lehtimäen Urheilukalastajien Jarmo Mäkipellon ja Kuninkaanjoen osakaskunnan Arto Lammin paikalle kutsumien kalastajien opastuksella, tunnistamaan kaloja järvikala-akvaariosta Kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja Marko Paloniemen kanssa ja opettelemaan kalankäsittelyä Ähtärin eteläisen osakaskunnan puheenjohtajan Jari Pusaan opastuksella. Lisäksi Suomenselän kalatalousalueen hallituksen puheenjohtaja Ari Tapanainen kertoo ja näyttää, että kalaruoka on monipuolista ja nopeaa valmistaa. Ideana on se, että ruoka on valmista samassa ajassa kuin perunat kypsyvät. Koululaiset pääsevät maistelemaan mm. savustuspöntössä valmistettuja kaloja sekä puolukka-siikacevichejä.
Koululaisille tarjoillaan Lauttosen rannalla myös soppatykissä paikan päällä valmistettua kalakeittoa.
Toivotaan tulevalle valtakunnalliselle kalastuspäivälle hyvää keliä, kireitä siimoja ja mukavaa erähenkistä meininkiä kaikille noin 250 Soinin yhtenäiskoulun oppilaalle.