
Lakkauttamiset koskevat Laasalan ja Hautakylän kyläkouluja , joidenka opetus keskittyy kokonaan Soinin kunnan keskustan yhteinäiskouluun vuoden 2014 loppuun mennessä.
Esityksessä kerrotaan Laasalan koulun jatkavan kaksiopettajaisena kouluna seuraavat kaksi lukuvuotta, aina lukuvuoden 2011-12 loppuun.
Esiopetusta koulussa tultaisiin antamaan ensi elokuusta alkaen.
Laasalan koulu oppilaiden koulumatka suuntautuisi siten uuden lukuvuoden alusta elokuussa 2012 yhtenäiskoulun oppilaiksi.
Edelleen Järvi-Pohjanmaan sivistyslautakunnan käsiteltäväksi tulevan esityksen mukaan Hautakylän koulu jatkaisi kolmiopettajaisena kouluna lukuvuoden 2011-12 loppuun.
Opetus jatkuisi Hautakylän koulussa vielä kahden opettajan voimin lukuvuoden 2013-14 ajan, jonka päätteeksi koulu sulkisi lopullisesti ovensa koulunkäynniltä.
Seuraavan lukukauden alkaessa siirtyisivät myöskin Hautakylän oppilaat oppimaan 20 km:n matkan yhteinäiskoululle kunnan keskustaan.
Esiopetusta koulussa annetaan Laasalan koulun tapaan ensi elokuun alusta lukien.
Sivistyslautakunta saa esityksessä pohdittavakseen myös Soinin yhtenäiskoulun osuutta ja roolia tulevaisuudessa, 1.-9. luokkien kouluna.
Koko oppilasalueen esiopetus ehdotetaan annettavaksi myös Soinin kunnan keskustassa sijaitsevassa Laulumaan päiväkodissa.
Maanantaina pidetyn Soinin kouluverkkoselvityksen esittelijöinä toimivat kunnanjohtaja Reino Määttä sekä Järvi-Pohjanmaan sivistystoimenjohtaja Mika Kamunen (Alajärvi)
Esitys tulee keväämmällä myös Soinin kunnanhallituksen ja-valtuuston käsiteltäväksi.
Mitä laasalan koululle tehdään?Miksi koulu lopetetaan?Pidän enemmän laasalasta kuin kirkonkylästä!Miten niin lopetetaan 2014 se lopetetaan tänä syksynä!>;(