Soinin kyläkoulut ajetaan alas muutaman vuoden sisällä

1
Laasalan yli satavuotiaan kyläkoulun opinahjona olemisen päivät alkavat olla vähissä. Koulu lakkautetaan 1.8.2011.

Korkealla Laasalanmäen päällä seisoo kylän komea yli sata vuotias koulu
Lakkauttamiset koskevat Laasalan ja Hautakylän kyläkouluja , joidenka opetus keskittyy kokonaan Soinin kunnan keskustan yhteinäiskouluun vuoden 2014  loppuun mennessä.

Esityksessä kerrotaan Laasalan koulun  jatkavan kaksiopettajaisena kouluna seuraavat kaksi lukuvuotta, aina lukuvuoden 2011-12 loppuun.

Esiopetusta koulussa tultaisiin antamaan ensi elokuusta alkaen.

Laasalan koulu oppilaiden koulumatka suuntautuisi siten uuden lukuvuoden alusta elokuussa 2012 yhtenäiskoulun oppilaiksi.

Edelleen Järvi-Pohjanmaan sivistyslautakunnan käsiteltäväksi tulevan esityksen mukaan Hautakylän koulu jatkaisi kolmiopettajaisena kouluna lukuvuoden 2011-12 loppuun.

Opetus jatkuisi Hautakylän koulussa vielä kahden opettajan voimin lukuvuoden 2013-14 ajan, jonka päätteeksi koulu sulkisi lopullisesti ovensa koulunkäynniltä.

Seuraavan lukukauden alkaessa siirtyisivät myöskin Hautakylän oppilaat oppimaan 20 km:n matkan yhteinäiskoululle kunnan keskustaan.

Esiopetusta koulussa annetaan Laasalan koulun tapaan ensi elokuun alusta lukien.

Sivistyslautakunta saa esityksessä pohdittavakseen myös Soinin yhtenäiskoulun osuutta ja roolia tulevaisuudessa,  1.-9. luokkien kouluna.

Koko oppilasalueen esiopetus ehdotetaan annettavaksi myös Soinin kunnan keskustassa sijaitsevassa Laulumaan päiväkodissa.

Maanantaina pidetyn Soinin kouluverkkoselvityksen esittelijöinä toimivat kunnanjohtaja Reino Määttä sekä Järvi-Pohjanmaan sivistystoimenjohtaja Mika Kamunen (Alajärvi)

Esitys tulee keväämmällä myös Soinin kunnanhallituksen ja-valtuuston käsiteltäväksi.

1 KOMMENTTI

  1. Mitä laasalan koululle tehdään?Miksi koulu lopetetaan?Pidän enemmän laasalasta kuin kirkonkylästä!Miten niin lopetetaan 2014 se lopetetaan tänä syksynä!>;(