STHL ry | Taloudellisesti vaikeina aikoina on panostettava erityisesti ennaltaehkäiseviin palveluihin – Terveyteen ja hyvinvointiin panostaminen on tulevaisuuteen satsaamista.

0
Hallituksen yhtenä tärkeänä kärkihankkeena on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen. Erityisesti taloudellisesti vaikeina aikoina on panostettava ennaltaehkäisevään työhön, jota tehdään neuvoloissa, koulu-, opiskelu-, ja työterveyshuollossa sekä ikäihmisten palveluissa. Ennaltaehkäisevä työ tulee halvemmaksi kuin korjaavat palvelut. Onko meillä tässä taloudellisessa tilanteessa varaa olla käyttämättä perusterveydenhuollossa koulutettujen terveydenhoitajien laaja-alaista, ennaltaehkäisevän työn, terveyden edistämisen ja sairaanhoidon asiantuntemusta? kysyy Terveydenhoitajaliiton puheenjohtaja Leila Lehtomäki.

– Terveyteen ja hyvinvointiin panostaminen on tulevaisuuteen satsaamista. Se ei tuo pikavoittoja, ja alkuun kustannukset saattavat jopa nousta, kun vahvistetaan henkilöstöresursseja. Se kuitenkin kannattaa, sillä vaikutukset on nähtävissä myöhemmin muun muassa parantuneena opiskelu-, työ- ja toimintakykynä. Tämä puolestaan tuo mukanaan lisää taloudellista kasvua. Erityisen kustannusvaikuttavaa on panostaa lapsiin ja nuoriin, Leila Lehtomäki toteaa.

– Hyvin usein juuri ennaltaehkäisystä tingitään, kun on säästettävä. Monissa kunnissa on jo vuosien ajan tingitty äitiys- ja lastenneuvolan ja kouluterveydenhuollon resursseista samalla kun terveydenhoitajille on tullut uusia velvoitteita ja tehtäviä. On katsottava pidemmälle kuin seuraavan vuoden budjettiin, toteaa Terveydenhoitajaliiton edustajiston puheenjohtaja Marianne Mäki-Jouppi.

Uutta sotea rakennettaessa on tärkeää vahvistaa universaalin ja kutakuinkin kaikki suomalaiset lapsiperheet tavoittavan neuvola- ja kouluterveydenhuollon toimintamahdollisuuksia ja luoda toimivat moniammatillisen yhteistyön rakenteet ja toimintakäytännöt. Terveyserojen pienentämisessä ja syrjäytymisen ehkäisyssä terveydenhoitajat ovat tärkeä ammattiryhmä, mutta tähän työhön tarvitaan lisää terveydenhoitajia.

Uutena ja erityisenä haasteena ovat turvapaikanhakijat ja maahanmuuttajat, joiden määrä on ylittänyt kaikki ennusteet. Maahanmuuttajien terveyspalveluissa tarvitaan terveydenhoitajien monipuolista osaamista niin terveyden edistämisen ja ennaltaehkäisyn kuin sairaanhoidon tehtävissä.

– Nyt on järkevää hyödyntää terveydenhoitajien asiantuntemusta ennaltaehkäisevissä tehtävissä sekä terveysasemien vastaanottotyössä, koska koulutettuja terveydenhoitajia on hyvin saatavilla. Alan vetovoimaisuuden vuoksi ammattikorkeakoulut ovat kouluttaneet runsaasti terveydenhoitajia, Leila Lehtomäki toteaa.

Digi-terveysasema Kuusiolinna 700x

JÄTÄ KOMMENTTI