Alajärven kaupungin työntekijät kisaavat maaliskuussa Hymis-liikuntakampanjassa Suomen huippukuntoisimman kunnan tittelistä.
Hymis-liikuntakampanjassa jokaiselle osallistujakunnalle järjestetään oma työporukoiden välinen kahden kuukauden liikuntakampanja, jossa työporukat kisaavat aktiivisimman työporukan tittelistä.
Kuntien kokonaistuloksia verrataan keskenään ja kampanjan päätteeksi toukokuun alussa julistetaan mikä on Huippukuntoisin Kunta 2017.
Alajärvi lähti ennakkoluulottomasti mukaan ja samalla haastaa muut Järviseudun kunnat kampanjaan.
Hymiksen kehittäjä Mikko Joensuu veikkaa, että Alajärvellä kisa saa aivan omat mittasuhteet, kun eteläpohjalainen veri kiehahtaa kisahengen sytyttämänä.
Kilpailu on onneksi leikkimielinen ja pääasia on innostaa porukkaa liikkumaan yhteisöllisellä tavalla. Meillä on ollut mukana yli 35 000 osallistujaa Hymis-kampanjoissa ja joka kerta olemme onnistuneet tuplaamaan osallistujien viikoittaisen liikuntamäärän.
On hienoa katsoa sivusta, miten vanha puulaakihenki kaivetaan esiin ja pilke silmäkulmassa syttyvä naapurikateus saa työporukoista otteen kisassa naapurityöporukoita vastaan.
Parasta näissä kampanjoissa on se, että voittajajoukkueeksi ei usein selviydy se tiimi, jolla on maratoonarit omasta takaa. Yleensä voiton nappaa tiimi, jossa kaikki kannustavat toisiaan ja keksitään joitain yhteisiä tapoja liikunnan lisäämiseen.
Pikemminkin pitää järjestää Liikkuva Alajärvi -niminen kampanja, jossa jokainen kaupunkilainen osallistuu mahdollisimman monipuolisesti eri lajeihin niin kuin olen aikaisemmin esittänyt, Vierivä kivi ei tunnetusti sammaloidu, joten kaikkien kaupunkilaisten liikuttamiseen kannattaa satsata jo yksistään kansanterveyssyistä. Samalla saadaan aktiiivisen ja kunnostaan huolehtivien kansalaisten kiitos, joka näkyy jaksamisena työpaikoilla ja kouluissa. Toivon hartaasti, että Kirsti Kivelä vapaa-aikashteerinä tarttuu tähän aloitteeseen, koska sillä säästetään menoja kansanterveystyössö ja samalla houkutellaan uusia asukkaita Alajärvelle. Viihtyvyys on sentään tärkeä asia tulevaisuudessa yritysten hakeutuessa pakkkakunnalle.