Suomen kuvataiteen päivää juhlitaan Etelä-Pohjanmaalla

0
Tanssikengät, Helene Schjerfbeck

Suomen kuvataiteen päivää vietetään vuosittain taidemaalari Helene Schjerfbeckin syntymäpäivänä 10. heinäkuuta. EteläPohjanmaalla sunnuntaille osuvaa päivää juhlistetaan useissa taidekohteissa esimerkiksi avoimilla ovilla ja oheisohjelmalla.

Suomen kuvataiteen päivää on vietetty vuodesta 2004 lähtien Suomen Akvarellitaiteen yhdistys ry:n aloitteesta ja juuri Helene Schjerfbeckin syntymäpäivänä. Merkkipäivä ei ole virallinen liputuspäivä, mutta lippu nousee moniin salkoihin liehumaan suomalaisen kuvataiteen ja Schjerfbeckin kunniaksi. Suomen kuvataiteen oman nimikkopäivän tavoitteena on nostaa kuvataiteen arvostusta ja merkitystä. EteläPohjanmaan kuvataide ja galleriaverkoston kohteet juhlistavat merkkipäivää ensimmäistä kertaa yhdessä.

Alina Alkio

Monilla paikkakunnilla Suomen kuvataiteen päivän vietto on jo vakiintunut osa vuotuista tapahtumakalenteria. Olemme iloisia, että EteläPohjanmaa maakuntana on mukana juhlimassa tärkeää teemaa. Toivomme tästä tulevan perinne meillekin, sanovat museotoimenjohtaja Elina Alkio Nelimarkkamuseosta, EteläPohjanmaan taidemuseosta ja kehittämisasiantuntija Marika Puntala EteläPohjanmaan liitosta.

Kuvataiteen päivänä maakunnan monet muutkin kuin varsinaisen verkoston kohteet ovat avoimina. Useat kohteet löytyvät EteläPohjanmaan kulttuurikartalta, johon voi tutustua verkossa osoitteessa epliitto.fi/ kulttuurikartta. Taiteen äärelle pääsee kaikkiaan reilussa 30 eri paikassa!

Erityistä ohjelmaa sunnuntaina 10.7. on tarjolla esimerkiksi Alajärvellä sijaitsevassa Nelimarkka museossa, jonne ilmainen sisäänpääsy kuvataiteen päivänä. Lisäksi osallistua voi kesäkuvataiteilija Elina Lahdenperän Luonnonsiveltimettyöpajaan. Taidekeskus Harriin Alavudella on myös vapaa pääsy merkkipäivänä. Kirsi Maria Jalasti veä maksutonta taidetyöpajaa kaikenikäisille klo 1416.

Seinäjoen taidehallilla kuvataiteen päivää juhlitaan jo ennakkoon, sillä tarjolla on opastettuja Patsaspyöräilykierroksia Seinäjoen julkisen taiteen äärelle keskiviikkoina 6.7. ja 13.7. Kolmelle valmiille Patsaspyöräilyreitille voi myös tutustua omatoimisesti Seinäjoen kaupungin verkkosivuilta löytyvän kartan avulla. Taidehallille on vapaa pääsy aina kuukauden ensimmäisenä perjantaina ja lisäksi heinäkuun ajan jokaisena keskiviikkona. Taidehalli on
suljettu sunnuntaisin.

Seinäjoen Varikkogalleria on avoinna normaaliin tapaan kuvataiteen ivänä, mutta mikä hienoa neljä taiteilijaa avaavat ovet työhuoneisiinsa. Minna Herralan kanssa saa halutessaan luoda vesivärimaalauksen pientä käteismaksua vastaan. Niina Keltamäen ja Minna Salosen ovi on avoinna ja lisäksi Jukka Nokuan työhuoneessa on esillä videonäytös jatkuvana esityksenä.

Pirkanpohjan taidekeskuksessa Ähtärissä on kuvataiteen päivänä tavattavissa ”Eero Euroopassa” näyttelyn ideoija ja toteuttaja Risto Mikkola Punaisessa talossa. Sinisessä talossa pääsee puolestaan jututtamaan Suomenselän taiteilijaseuran jäseniä. Suomen pienimmässä näyttelytilassa, Tuulikaappigalleriassa, on esillä Suomen Käsityön Ystävät ry:n ja Ähtärin kaupungin kulttuuripalveluiden tuottama näyttely ”Hugon tyttären taiteilija Uhran jäljillä”


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI